Kaksi iäkästä henkilöä menehtyi – Suomessa on nyt viisi koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta

Kuolleista neljä on ollut iäkkäitä henkilöitä, yksi keski-ikäinen henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta.

Kuolleista neljä on ollut iäkkäitä henkilöitä, yksi keski-ikäinen henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta. (Kuvituskuva Fotolia)

Kuolemantapauksista kolme on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

KORONAVIRUS Iäkäs henkilö on menehtynyt koronavirukseen 25.3.2020 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Kyseessä on kolmas koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus HUS:n alueella. Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapauksesta ei anneta lisätietoja.

Myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuva iäkkäämpi henkilö on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin. Yksityisyyden suojaamiseksi myöskään tästä kuolemantapauksesta ei anneta lisätietoja.

Koronavirukseen on kuollut Suomessa nyt yhteensä viisi henkilöä. HUS:n ja Päijät-Hämeen lisäksi yksi henkilö on menehtynyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella. Kuolleista neljä on ollut iäkkäitä henkilöitä, yksi keski-ikäinen henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta.

Lue myös: Suomessa on nyt kolme koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta – menehtyneet kuuluivat riskiryhmiin

Kommentoi Facebookissa