Kaksi lasta kotiutetaan al-Holin leiriltä – ”Tiedotamme, kun he ovat suomalaisten viranomaisten hallussa”

Al-Holin leirillä on ollut kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-taistelijoiden puolisoa, ja heillä noin kolmekymmentä lasta.

Al-Holin leirillä on ollut kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-taistelijoiden puolisoa, ja heillä noin kolmekymmentä lasta. (Kuvituskuva AOP)

Ulkoministeriö vahvistaa jatkavansa valmisteluja suomalaislasten kotiuttamiseksi.

ISIS-PALAUTUKSET Helsingin Sanomat uutisoi, että Suomen viranomaiset ovat käynnistäneet operaation kahden suomalaisen lapsen evakuoimiseksi al-Holin leiriltä Syyriasta. Kyseessä olisi kaksi orpolasta, joista on kerrottu aikaisemmin, ja joiden noutamisesta ei ole ollut poliittista kiistaa.

HS:n tietojen mukaan lasten äiti oli kantasuomalainen, joka muutti Suomesta Syyriaan vuonna 2012. Lapset ovat syntyneet Syyriassa ja alle 7-vuotiaita. Äiti kuoli tiettävästi pommituksissa ja lapset ovat olleet leirillä kahden muun Suomesta lähtöisin olevan naisen huostassa.

Helsingin Sanomat sanoo lasten olevan jo viranomaisten luona Irakin puolella, mutta ulkoministeri Pekka Haavisto kiistää, että lapset olisivat suomalaisviranomaisen hallussa. Haavisto ei myöskään vahvista, että kyseessä olisivat julkisuudessa esillä olleet orpolapset.

– Viranomaisemme ovat liikkeellä alueelle ja osa on sinne matkalla. Esimerkiksi ulkoministeriön erityisedustaja on matkalla ja Erlibissä on suomalaisviranomaisia, mutta lapset ovat vielä Syyrian puolella, Haavisto sanoi Yle Uutisille.

Ulkoministeriö vahvistaa kuitenkin jatkavansa valmisteluja al-Holin leirillä olevien suomalaisten lasten avustamiseksi ulkoministerin erityisedustajan johdolla. Lasten turvallisuuden takaamiseksi ulkoministeriö tiedottaa asiasta vasta tilanteessa, jossa suomalaisia lapsia on suomalaisten viranomaisten hallussa.

Suomalaisten avustamiseen ulkomailla ja mahdolliseen Suomeen kotiuttamiseen liittyvissä asioissa toimivaltainen viranomainen on ulkoministeriö. Ulkoministeri on nimittänyt erityisedustajan tekemään ratkaisut mahdollisista kotiuttamisista Suomen lainsäädännön ja turvallisuusharkinnan perusteella.

Turvallisuustilanne Koillis-Syyriassa ja al-Holin leirillä on epävarma. Kurdien vartioimalla Isis-taistelijoiden perheistä koostuvalla al-Holin leirillä on kymmenkunta Suomesta lähtenyttä naista, ja heillä noin kolmekymmentä lasta. Suomen hallitus on linjannut, että lapset pyritään kotiuttamaan nopeasti ja tapauskohtaisesti myös heidän äitinsä.

Lue myös: Pääministeri Sanna Marin linjasi Isis-palautukset – ”Ulkoministerin erityisedustaja tekee kotiuttamisratkaisut”

Kommentoi Facebookissa