PERHESURMA Poliisi on kertonut tutkivansa perhesurmaa Oulussa, ja poliisi jatkaa asian tutkintaa kahtena murhana ja kuolemansyyn tutkintana. Tutkinta lähti liikkeelle kadonnutta henkilöä koskevana ilmoituksena.
Muhoksella asuva nainen ja hänen kaksi lastaan olivat poistuneet kotoa lauantaina 23.1.2021. Maanantaina 25.1.2021 Oulun keskustassa olevasta majoitusliikkeestä löydettiin kuolleena kadonneeksi ilmoitettu nainen ja hänen kaksi lastaan. Alkutietojen perusteella oli epäiltävissä, että keski-ikäinen äiti on surmannut ensin yläkouluikäisen ja alle kouluikäisen lapsensa sekä sen jälkeen itsensä.
Esitutkinnan tämänhetkisen tilan perusteella tekoon ei epäillä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä. Murhista epäilty nainen ja lapset ovat saapuneet oululaiseen majoitusliikkeeseen lauantaina 23.1. iltapäivällä. Surmat ovat tapahtuneet vuokratussa huoneessa todennäköisesti saman illan tai yön aikana. Äidin epäillään surmanneen itsensä pian lastensurmien jälkeen.
Surmissa epäillään käytetyn lääkeaineita. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkempia yksityiskohtia lääkkeistä tai tekotavasta. Uhreissa ei ole todettu ulkoisia väkivallan merkkejä, jotka kertoisivat muusta tekotavasta.
Murhista epäilty nainen on toiminut sairaanhoitajana oululaisessa terveydenhuoltoalan yksikössä. Esitutkinnassa on varmistunut, että epäilty on ennen surmia anastanut lääkkeitä työpaikaltaan. Hänellä on työnsä puolesta ollut pääsy työpaikkansa lääkevarastoon. Lääkkeiden anastuksen osalta asiaa tutkitaan epäiltynä varkautena ja huumausainerikoksena.
Motiivin osalta esitutkinta on edelleen kesken. Poliisin käsitys tässä vaiheessa on, että kyse on täysin tekijään liittyvistä asioista, joihin kenelläkään ulkopuolisella, mukaan lukien lähiomaiset, ei ole osuutta. Oulun poliisi jatkaa asian tutkintaa kahtena murhana ja kuolemansyyn tutkintana.
Lue myös: Äiti surmasi kaksi lastaan ja itsensä – löydettiin kuolleena majoitusliikkeestä
Kommentoi Facebookissa