Eeli Tolvasen tuska hellittää? – Maali NHL:ssä yli kahden vuoden tauon jälkeen

Eeli Tolvanen edustaa NHL:ssä Nashville Predatorsia

Eeli Tolvanen edustaa NHL:ssä Nashville Predatorsia. (Kuva AOP)

Maali oli Eeli Tolvasen NHL-uralla vasta toinen.

JÄÄKIEKKO Suomalaisen jääkiekkoilun muutaman vuoden takainen hehkutettu suurlupaus Eeli Tolvanen teki pitkästä aikaa maalin NHL:ssä. Tolvanen viimeisteli Nashville Predatorsille maalin 2-5 -tappiossa hallitsevalle Stanley Cup -mestarille Tampa Bay Lightningille.

Maali on Tolvaselle NHL-uralla vasta toinen. Edellisen NHL-maalinsa hän oli tehnyt yli kaksi vuotta sitten.

Tolvanen lähti keväällä 2018 NHL:ään esitettyään vahvoja otteita Suomen 2018 olympiajoukkueessa sekä Jokereiden KHL-joukkueessa. Hänen NHL-uransa ei toistaiseksi ole vastannut odotuksia, mutta ikäähän Tolvasella on vasta 21 vuotta, joten aikaa vielä on.

Ennen NHL-kauden alkua Tolvanen pelasi tällä kaudella Jokereissa 25 KHL-ottelua. Hänen tehopisteensä Jokereissa olivat 5+8=13. Kaikissa Jokereiden otteluissa Tolvanen ei mahtunut kokoonpanoon.

Erik Haula antoi Tolvasen uran toiseen NHL-maaliin syötön. Tolvasen ja Haulan suomalaisista joukkuetovereista Mikael Granlund onnistui maalinteossa ja Juuse Saros pelasi maalilla.

Nashville on aloittanut kautensa suhteellisen vaatimattomasti. Yhdeksästä ottelustaan joukkue on voittanut vain neljä. Joukkue on pudotuspeliviivan alapuolella.

Tolvasen ja Granlundin lisäksi suomalaisista onnistui maanantaina maalinteossa Montreal Canadiensin Artturi Lehkonen. Canadiens voitti kotonaan Vancouver Canucksin maalein 6-2.

Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman

Lehkosen maali on mestarillinen. Hän karvasi alivoimapelissä kiekon vastustajalta, purjehti maalille ja toimitti kiekon Canucksin maalivahdin Braden Holtbyn selän taakse.

Ketjukaveri Jake Evans antoi Lehkoselle vuolaat kehut.

– Hieno pelaaja. Hän on nopea ja kantaa vastuunsa puolustuksessa. Kun hänelle avautuu maalintekopaikka, hän käyttää sen. Kova työntekijä, joka on vastustajille varmasti yksi liigan pahimmista, Evans sanoi lehdistötilaisuudessa.

Lehkonen on edustanut Montreal Canadiensia kaudesta 2016-2017 lähtien. Hän vakiinnutti joukkueessa paikkansa heti ensimmäisellä kaudellaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HIFK:n entinen maalivahtikaksikko läpimurrossa NHL:ssä – ”Aika on nyt oikea nousulleni”

Kommentoi Facebookissa