Oppilas löi toista oppilasta saksilla kasvoihin – myös väliin tullut koulunkäyntiavustajaa sai vammoja

Poliisi otti 15-vuotiaan epäillyn kiinni pian välikohtauksen jälkeen.

Poliisi otti 15-vuotiaan epäillyn kiinni pian välikohtauksen jälkeen. (Kuva AOP)

Teosta ei aiheutunut vaaraa muille oppilaille tai muulle koulun henkilökunnalle.

PAHOINPITELY Kaksi henkilöä loukkaantui Espoonlahdessa Koulumäen koulussa tiistaina 2.2. Koulun oppilas haavoitti saksilla yhtä oppilasta ja yhtä henkilökunnan jäsentä kesken oppitunnin.

Tilanne tapahtui noin kello 10.15 askartelutunnilla, kun oppilas suuttui luokassa opetustilanteen aikana toiselle oppilaalle. Epäilty löi toista oppilasta saksilla kasvoihin, ja myös väliin tullut koulun koulunkäyntiavustaja sai tilanteessa vammoja kasvoihinsa.

Vammat ovat lieviä, mutta loukkaantuneet tarkastettiin varmuuden vuoksi sairaalassa. Teosta ei aiheutunut vaaraa muille oppilaille tai muulle koulun henkilökunnalle.

Poliisi otti 15-vuotiaan epäillyn kiinni pian välikohtauksen jälkeen koulusta ja on kuullut tätä iltapäivän aikana. Epäilty on myöntänyt teon ja häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi kertoo usean tiedotusvälineen uutisoineen virheellisesti teon olleen puukotus. Tekovälineenä ovat olleet pienet askartelutunnilla käytössä olleet askartelusakset. Esitutkinta asiassa jatkuu kuulustelujen sekä lausuntojen hankkimisen muodossa.

Lue myös: Poliisi kantaa huolta lasten ja nuorten pahoinvoinnista – ”Monta huolestuttavaa tapahtumaa on saatu estettyä”

Kommentoi Facebookissa