Kaksi miestä puukotti kokkiveitsillä toisiaan ravintolassa – toinen menehtyi sairaalassa

Vangittu tullaan siirtämään sairaalasta Pasilan poliisivankilaan kuulusteluja varten, kun hänen terveydentilansa sen sallii.

Vangittu tullaan siirtämään sairaalasta Pasilan poliisivankilaan kuulusteluja varten, kun hänen terveydentilansa sen sallii. (Kuva AOP)

Riidan toinen osapuoli vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä.

PUUKOTUS Kaksi miestä puukotti toisiaan keskiviikkona 8.8.2018 Kalevankadulla Kampissa. Molemmat vietiin sairaalahoitoon. Mediatietojen mukaan kyseessä oli japanilainen ravintola, poliisin mukaan ravintolassa ei ollut tapahtuma-aikaan asiakkaita.

– Vakavammin loukkaantunut mies menehtyi vammoihinsa sairaalassa viikonloppuna. Toinen vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä lauantaina, kertoo rikosylikomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisilla ei tässä vaiheessa ole tietoa motiivista. Molemmat miehet työskentelivät ravintolassa, jossa epäillyt rikokset tapahtuivat.

– Mies tullaan siirtämään sairaalasta Pasilan poliisivankilaan kuulusteluja varten, kun hänen terveydentilansa sen sallii. Miehille oli tullut riita, joka kärjistyi ensin painiksi ja päättyi puukotuksiin. Poliisi takavarikoi kaksi rikoksen tekovälineiksi epäiltyä kokkiveistä, Koski toteaa.

Lue myös: Naista puukottanut mies oli uhrin läheinen – poliisikoira löysi epäillyn tekijän menehtyneenä

Kommentoi Facebookissa