KORONAVIRUS Kalajoella on alkukeväästä lähtien valmistettuja asianmukaisia kangasmaskeja kaupungin hyvinvointipalveluiden eri yksiköihin.
Kyseessä on lähinnä kotihoidon ja asumispalvelujen eri yksiköt sekä asiakastyötä tekevät työntekijät. Maskeja on ompelemassa kaupungin työntekijöitä Monitoimikeskus Maakarista sekä koulunkäynnin ohjaajia sivistyspalveluista.
– Olemme saaneet auttavia käsiä myös keväällä valmistuvista nuorista, Maakarin vastaava ohjaaja Saija Heikkilä kertoo.
Yhteistyötä on tehty myös Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedun opiskelijoiden, Taito Keski-Pohjanmaan, Tiiperin Tupa Nina Forssin ja Turkisatelejee E. ja T. Isopahkalan kanssa.
– Lisäksi mukana on myös muutama vapaaehtoinen, jotka ovat valmistaneet maskeja meidän materiaaleista kotonaan,
Maskeille on Saija Heikkilän mukaan kova tilaus.
– Pääsääntöisesti maskit menevät kaupungin hyvinvointipalvelujen yksiköihin, mutta olemme antaneet maskeja myös Kalajoella vaikuttavien yksityisten toimijoiden käyttöön. Määrä tulee kokonaisuudessaan olemaan noin 3 500–4 000 kappaletta, mutta jos tarve niin vaatii, jatkamme niiden tekemistä. Jatkossa on mahdollista, että valmistamme maskeja myös yrityksille, joiden kautta myös yksityiset voivat ostaa niitä omaan käyttöönsä.

Heikkilän mukaan kangasmaski valmistetaan laatuvaatimukset täyttävästä uudesta kankaasta.
– Vanhat lakanat on tässä yhteydessä unohdettu. Kangas on valittu siten, että se kestää 95 asteen pesun ja jälkikäsittely on helppoa. Kankaan tulee olla myös miellyttävän tuntuinen ja sen tulee olla tiivis, mutta kuitenkin hengittävä.
Heikkilä korostaa, että kankainen maski on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun terve henkilö hoitaa tervettä asiakasta.
– Eli maski suojaa puhumisen ja yskäisyn aikana muodostuvilta pärskeiltä. Kangasmaskien käyttämisessä on lisäksi samat ohjeet kuin kirurgista suu-nenäsuojaa käytettäessä. Maskit puetaan kuminauhoista korvan taakse eikä maskia saa kosketella käytön aikana.
Maski vaihdetaan aina uuteen, kun se riisutaan esimerkiksi tauon aikana tai jos maski jostain syystä kastuu. Pesuohje maskeilla on 95 astetta ja ne voidaan myös silittää kuumalla raudalla.
– Kaupungin yksiköissä käytettävät maskit vielä desinfioidaan pesun yhteydessä, mutta kotikoneissa tätä mahdollisuutta ei valitettavasti ole, Heikkilä ohjeistaa.
Kommentoi Facebookissa