TERVEYS Olen polkkakunnossa. Tai oikeastaan vieläkin paremmassa, sillä särkylääkepaketti on avaamaton ja kävelykin sujuu nyt hymyillen. Kiitos tästä kaikesta kuuluu kalevalaiselle jäsenkorjaukselle ja sen mestarille, Kalle Erkomalle.
Vielä pari vuotta sitten kaikki oli toisin. Alaselän armottomat kiputilat rajoittivat kaikenlaista liikkumista. Jopa istuminen nosti hikikarpalot pintaan. Kävelin niin sanotusti rullaamalla ja nukkuma-asentokin oli kaukana rennosta.
Tätä aaltoilevaa särkyhelvettiä oli kestänyt jo vuosia. Välillä oli helpompaa, mutta pahimpina aikoina särkylääkkeitä meni enemmän kuin leipää, kipuvoiteita tuubeittain ja askelten tukena toimi kävelykeppi.
Pari kertaa vihjaisin asiasta eräälle tohtorille, mutta vaihdoin vauhdista keskustelunaihetta, kun lääkäritoverini epäili välilevyn pullistumaa. Hierojalla ja fysikaalisessa kävin sen sijaan muutaman kerran.
Harjoitin myös aktiivista itsehoitoa; venyttelyä, lämpökääreitä ja jumppaa. Kerran kokeilin jopa hypnoosia. Käsittelyt eivät tuottaneet kuitenkaan toivottua tulosta, joten palasin lähtöruutuun, jatkoin kärvistelyä ja toivoin ihmettä.
”Syy on harvoin kipupaikassa”
Vuoden 2016 syksyllä tapasin sattumalta oululaisen Kalle Erkoman ja tämän kohtaamisen jälkeen liputan täysillä kalevalaisen jäsenkorjauksen puolesta.
– Luulin aluksi, että toimittajalla on erittäin paha lonkkavika. Vaivalloinen ja rullaava kävely antoi viitteitä pahoista kulumavioista, mutta onneksi olin väärässä, Erkoma taustoittaa.
Ilman minkäänlaisia epäilyksiä lupauduin mestarin käsittelyyn. Ennen hoitoa Kalle Erkoma selvitti tarkoin Kalevalaisen jäsenkorjauksen perusidean ja kävi lävitse hoidon eri osavaiheet.
Samalla Erkoma halusi muodostaa kokonaiskuvan asiakkaansa yleisestä terveydentilasta sekä henkilöhistoriasta. Hoidon aluksi pyritään selvittämään kaikki tuki- ja liikuntaelinten poikkeavuudet sekä niiden aiheuttajat.
– Kipu johtuu aina jostakin. Syynä voi olla esimerkiksi kaatuminen, väärä istuma-asento tai rasitus. Me emme hoida kuitenkaan oiretta, vaan selvitellään sen aiheuttajaa. Ja aina löytyy aiheuttaja, sillä syy on harvoin itse kipupaikassa.
Kahdella hoitokerralla tuloksiin
Kalevalainen jäsenkorjaus on hoitomuotona hyvin lempeää. Kehon virheasentojen korjaamisessa lähdetään liikkeelle jaloista, tarkalleen ottaen jalkapohjista.
Samalla kun jalan kireydet vapautetaan, tarkistetaan myös lantion asento. Istualtaan käydään lävitse selkä, alhaalta ylös. Lopuksi hoidetaan kasvot, mukaan lukien purenta. Kaikki tämä tapahtui hyvin keveillä liikkeillä, ei niksauttamalla vaan mobilisoimalla.
– Kalevalainen jäsenkorjaus on asiakkaan ja parantajan välistä yhteistyötä elintoimintojen palauttamiseksi normaaliin tilaan hoidettavan omia liikeratoja hyväksikäyttäen. Käytännössä verenkierto, kudosnestekierto, hermotoiminta ja ihmisen koko energiajärjestelmä vapautetaan luonnolliseen tilaan, Kalle Erkoma selvittää.
Allekirjoittaneen kohdalla päästiin jo kahdella hoitokerralla tuloksiin. Erkoman mukaan kyseessä oli tyypillisten ongelmien ketju, jonka alkuperäinen aiheuttaja oli vuosikymmenien päähän sijoittunut tapaturma.
– Tässä tapauksessa selkäkivut aiheutti nilkan nivelsiteiden venähdyksen myötä muuttunut kävelyasento, jonka seurauksena myös lantio oli kiertynyt eteenpäin. Ajan myötä virheellinen lantiokorin asento on alkanut vastaavasti kuormittamaan jalkaa, joka toi mukanaan kivuliaita kehon pinnetiloja, Erkoma luonnehtii.
Polkkakuntoisena voin todistaa, että kalevalainen jäsenkorjaus on maineensa veroinen. Tällä vanhoihin suomalaisiin kansanparannusperinteisiin perustuvalla hoitomuodolla on saatu hyvä tuloksia selkäkipujen hoidoissa, mutta myös hartia- ja niskakipujen, jännityspäänsäryn sekä purentahäiriöiden hoidoissa.
– Lähes 60 prosentilla asiakkaistamme on alaselän ongelmia. Lisäksi istumatyö lisää myös niska- ja hartiaseudun kiputiloja. Vaikka ihmiset pitävät huolta itsestään, niin suosittelen kuitenkin säännöllisesti vilkaisemaan peiliin ja kiinnittämään huomiota ryhtiin. Se paljastaa paljon kropan kunnosta.
Keikkamuusikosta jäsenkorjaajaksi
Kalle Erkoma on tehnyt kalevalaista jäsenkorjausta jo 1990-luvun alusta lähtien. Kaikki sai alkunsa sattumalta.
– Toimin ennen kansanparannusalalle siirtymistäni keikkamuusikkona. Takana oli paljon töitä ja valvottuja öitä. Peilikuvasta katsoi väsynyt nakkikioskimannekiini, jolla oli reippaasti ylipainoa ja raadolliset selkäkivut, Erkoma hymähtää.
Syytä selkäongelmiin ei kuitenkaan löytynyt, ei edes silloin kun kivut veivät jalat alta ja keikkamuusikko joutui sairaalaan. Terveydellisistä ongelmista huolimatta Erkoma jatkoi sitkeästi muusikon elämää, söi särkylääkkeitä ja soitti humppaa.
Näin jatkui pitkään, kunnes eräänä päivänä Kalle kyllästyi jatkuviin kipuihin ja otti yhteyttä jäsenkorjaajana toimineeseen kalakaveriinsa.
– Mustosen Jorma teki tunnin töitä ja sen jälkeen olisin vaikka juossut kotia, Kalle muistelee naureskellen.
Saatuaan selkänsä kuntoon Erkoma oli valmis vaihtamaan alaa ja päätyi aluksi kalakaverinsa Jorman työtoveriksi.
– Tunsin hoitoalan heti omakseni. Ja siinä vaiheessa, kun pääsin kalevalaisen jäsenkorjauksen kehittäjien, Olavi Mäkelän ja Pentti Penttilän oppiin, tiesin valinneeni oikean tien.
Kisällistä kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi ja sitä kautta mestariksi edenneellä Kalle Erkomalla on vastaanotto Oulussa, mutta toinen työ kouluttajana vie miestä kuitenkin eri puolille Suomea.
– Itse hoito ei ole vuosikymmenten saatossa muuttunut mitenkään, mutta toiminta sen ympärillä on kuitenkin kehittynyt valtavasti. Näin sen pitääkin mennä.
Oman käsialansa mestari
Nykyinen kalevalainen jäsenkorjaus on Olavi Mäkelän kehittämä mobilisaatiohoito, joka on dokumentoitu ja suojattu noin kolme vuotta kestäväksi koulutusohjelmaksi Kansanlääkintäseura ry:ssä.
Lähipiiristään oppimaansa jäsenkorjaustyötä kehittämällä Olavi Mäkelä ja edesmennyt Pentti Penttilä loivat perustan koulutukselleen. Kalevalaisen jäsenkorjauksen ”grand old man” Olavi Mäkelä, 83, lähti kehittämään omaa kansanparannusmuotoa jo 1960-luvulla.
– Kaikki sai alkunsa vaimoni kipeästä selästä ja vierailusta kansanparantajan luona. Mutta siinä vaiheessa, kun tapasin kiropraktiikan tohtoriksi väitelleen Amerikan serkkuni, kiinnostuin itsekin aiheesta, Mäkelä taustoittaa.
Maanviljelijätaustainen Mäkelä halusi kehittää jäsenkorjauksen ympärillä kuitenkin oman menetelmän ja tässä häntä auttoi innostus kansalliseepos Kalevalaan.
– Luin yhdessä sekä Kalevalaa että anatomiaa. Pohjana on Kalevalan 15. runo, jossa ilmenee miten mikäkin laitetaan sijoillensa. Kehittämäni menetelmän ydinajatus on kuitenkin se, että jäsenkorjaus tapahtuu lempeällä kosketuksella, ilman rusauttelua. Kalevalainen jäsenkorjaus on anatomian soveltamista käytännön toteuttamisen tasolle, mestari Mäkelä kiteyttää.
Olavi Mäkelällä on takanaan yli 30 000 hoitoa ja työ jäsenkorjauksen parissa jatkuu edelleen.
– Toki pienemmällä vaihteella kuin ennen, mutta mukana ollaan. Olen kuitenkin tavattoman iloinen, että työlleni on löytynyt myös jatkajia. Kalevalainen jäsenkorjaus on nykyään hyvässä nosteessa.
Kommentoi Facebookissa