RALLI Toyotalla kisaava ralliautoilun kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier otti täyspotin sunnuntaina päättyneessä Katalonian MM-rallissa. Ogier ajoi kokonaiskilpailun voittoon ja nappasi lisäksi viisi ylimääräistä MM-pistettä voitettuaan kisan päättäneen power stagen.
Ogier lähti sunnuntain osuudelle selkeässä johtoasemassa. Hän ei kuitenkaan ruvennut varmistelemaan power stagella.
Hyundain Thierry Neuville ajoi kilpailussa toiseksi. Tämän kauden maailmanmestaruutensa jo edellisessä kisassa Uudessa-Seelannissa varmistanut Toyotan Kalle Rovanperä oli kisan kolmas ja Hyundain Ott Tänak neljäs.
Jari-Matti Latvalan johtama Toyota pääsi juhlimaan toista peräkkäistä merkkimestaruuttaan. Ogier ja Rovanperä varmistivat mestaruuden Katalonian rallin vahvalla panoksellaan.
– Olen erittäin ylpeä tallista. Meillä on lahjakkaita ihmisiä, mutta se ei ole tarpeeksi. Pitää olla myös kova tekemään töitä, mutta pitää olla myös halua ja intohimo voittaa sekä sitoutuminen lajia kohtaan. Kun kaikki tämä tulee yhteen, niin silloin tuloskin seuraa, Latvala totesi kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
Merkkimestaruus oli Toyotan historian kuudes. Eniten merkkimestaruuksia on Lancialla, joka on voittanut kymmenen kertaa. Citroen on tilastossa toisena kahdeksalla merkkimestaruudellaan.
Rallin MM-sarjan kausi päättyy Japanissa, jonka MM-rallit jäivät kahdella edellisellä kaudella ajamatta koronapandemian takia. Kolmas kerta toden sanoo, kun Japanisssa ajetaan 10.-13. marraskuuta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Max Verstappenilla ja Red Bullilla valtava suru Texasissa
Kommentoi Facebookissa