RALLI Muutaman viikon päästä 21 vuotta täyttävä Kalle Rovanperä oli ralliautoilun merkittävin lahjakkuus koko junioriuransa ajan, mutta harva silti uskoi, että hän voisi nousta MM-sarjassa kärkitaistoon jo parikymppisenä. Nyt Rovanperä on jo toisella MM-kaudellaan voittanut kaksi osakilpailua.
Rovanperä on ajanut kolme loistavaa kilpailua putkeen. Heinäkuussa hän voitti Viron rallin. Elokuussa hän ajoi toiseksi Belgiassa asvalttirallissa ja nyt syyskuussa hän otti voiton Kreikan Akropolis-rallissa.
Rovanperän voitto Kreikassa oli jopa yllätys hänen työnantajalleen Toyotalle.
– Tämä oli kisa, mistä emme odottaneet voittoa. Olen erittäin tyytyväinen kaikkien kuljettajiemme suoritukseen alusta asti. Erityisesti Kalle näytti mahtavaa vauhtia ja oli hienoa nähdä se kypsyys ja rauhallisuus läpi viikonlopun, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kommentoi tallinsa tiedotteessa.
Rovanperä ratkaisi voiton edukseen lauantaina, jolloin hän kasvatti johtonsa parhaimmillaan yli 40 sekuntiin. Sunnuntaina Rovanperä keskittyi varmistelemaan voittoaan. Hän suoriutui haasteessaan kypsästi kuin kokenut kehäkettu.
– Teimme autoon muutoksia, sillä lauantain pätkät olivat niin erilaisia. Minulla oli perjantaina hyvä fiilis autoon, mutta muutosten jälkeen auto tuntui jopa paremmalta, Rovanperä sanoi.
Rovanperä kuvaili Kreikan rallia todella haastavaksi.
– Jos olen ihan rehellinen, niin tämä oli aika vaikea ralli. Pitkä viikko on takana. Ajettiin paljon pätkiä ja vietettiin pitkiä iltoja videoita katsellen, joten olen tyytyväinen, että voitin, hän sanoi.
Rovanperä on kauden yhdeksässä osakilpailussa ajanut neljä palkintosijaa, joista kolme siis tuli viimeisessä kolmessa kilpailussa. Viime talvena Rovaniemen MM-rallissa Rovanperä oli lisäksi toinen.
Muuten alkukausi oli Rovanperällä vaikea. Se ratkaisi käytännössä, ettei hän vielä tällä kaudella tule voittamaan maailmanmestaruutta.
Kaudesta on ajamatta enää kolme kilpailua. Seitsenkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier, Rovanperän tallikaveri, johtaa MM-sarjaa 44 pisteen erolla toisena olevaan Elfyn Evansiin. Thierry Neuville on jäänyt Ogierista 50 ja Rovanperä 51 pistettä.
Ogierin ei tarvitse kauden päätöskilpailuissa ottaa riskejä. Hän voittanee kahdeksannen maailmanmestaruutensa, ellei Toyota sitten kohtaa yllättäviä teknisiä ongelmia.
Rovanperällä on hyvä sauma sijoittua MM-sarjassa toiseksi. Maailmanmestaruutta häneltä on realistista odottaa 2022, mihin moni ei olisi pari vuotta sitten uskonut.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa