Kansallismuseon laajennusosan peruskiveen muurattiin presidentin tervehdys – aikakapselin valaminen on perinne

Kansallismuseon laajennusosan peruskivi siirrettiin paikalleen nosturilla. (Kuva Matti Kilponen/ Museovirasto)

Historiallisen päärakennuksen, uudisosan ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027.

KANSALLISMUSEO Kansallismuseon yli satavuotisen historian suurinta rakennushanketta juhlistettiin 17.5.2024, kun museon laajennusosan peruskivi muurattiin. Laajennusrakentamisen lisäksi käynnissä on päärakennuksen osittainen peruskorjaus. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.

Peruskiveen muurattiin tasavallan presidentti Alexander Stubbin tervehdys tulevaisuuteen. Tervehdyksessään presidentti kuvailee aikaamme kiihtyvien kriisien ja kärjistyvien konfliktien keskellä ja kertoo myös maamme kulttuurikentän elävän epävarmuudessa.

– Toivottavasti teimme kaikkemme Suomen hyväksi. Että saat elää nyt turvallisessa, suvaitsevassa Suomessa, jossa kaikilla on mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan, Stubb päättää kirjeensä.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala korosti juhlapuheessaan kulttuurin merkitystä.

– Suomalaisen yhteiskunnan elinvoima kumpuaa kulttuuristamme. Museot ovat tänään suositumpia kuin koskaan, ne houkuttelevat kävijöitä läheltä ja kaukaa. Investoinnit kulttuuriin ja kulttuurinperintöön ovatkin investointeja tulevaisuuteen, kestävään ja hyvinvoivaan yhteiskuntaan. Tämän myönteisen kehityksen jatkuminen tulee yhteisvoimin turvata.

Kansallismuseon laajentaminen on yksi aikamme merkittävimmistä kulttuurihankkeista. Vuodesta 1916 alkaen museo on toiminut kansallisen kulttuurimme symbolina. Nyt toteutettava Kansallismuseon laajennus tuo uusia mahdollisuuksia toteuttaa museon tehtävää ajankohtaisella tavalla.

Kansallismuseon historiallisen päärakennuksen peruskivi muurattiin laskemisseremoniassa 18.6.1906 juhlallisin menoin. (Kuva Museovirasto)

Presidentin tervehdyksen lisäksi peruskiveen muurattiin aikakapselissa rakennuksen peruskirja sekä käytössä olevat metallirahat, päivän Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet sekä kohteen pääpiirustukset. Peruskiveen muurattiin myös Pasilan peruskoulun oppilaiden piirustuksia hyvästä tulevaisuudesta sekä useat arkipäivän esineet korvannut älypuhelin. Aikakapselin valaminen on perinne, jonka tarkoitus on jättää seuraaville sukupolville tietoa tämän hetken yhteiskunnasta.

Kansallismuseon ikonisen päärakennuksen peruskivi muurattiin 18.6.1906 juhlallisin menoin. Paikalla oli laajasti valtionjohtoa sekä median edustajia. Arkkitehtikolmikko Herman Geselliuksen, Eliel Saarisen ja Armas Lindgrenin suunnittelema Kansallismuseo avattiin yleisölle vuonna 1916.

Näyttävä, arkkitehtonisesti ja rakentamiseltaan kunnianhimoinen laajennusosa sijoittuu Kansallismuseon pihapuistoon, pääosin maan alle. Maan alla uusi ja vanha museorakennus yhdistyvät. Museokokonaisuus on avautuessaan yksi Suomen suurimmista museoista, ja tulee todennäköisesti herättämään laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Laajennuksen on suunnitellut JKMM Arkkitehdit Oy.

Laajennusosan koko on noin 5 900 neliömetriä. Yleisölle avoimia kulttuuritiloja on tästä noin 2 500 neliömetriä. Uusista tiloista noin 90 prosenttia sijoittuu maan alle. Lopullinen tapahtumatilan korkeus on noin seitsemän metriä.

Merkittävä osa rakennushanketta on ravintolapaviljonkia ympäröivän pihapuiston palauttaminen vehreäksi ja kaikille avoimeksi tapahtuma-alueeksi. Historiallisen päärakennuksen, uudisosan ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027.

Lue myös: Saamelaismuseo Siida valittiin vuoden eurooppalaiseksi museoksi – ”Giitu! Takkâ! Späʹsseb!”

Kommentoi Facebookissa