KOLUMNI Valtion varoilla perustettuja yhtiöitä on pantu lihoiksi riippumatta siitä, minkä puolueen edustaja on hoitanut valtiotaloutta. Lamakauden keskustalainen pääministeri Esko Aho aloitti kansallisomaisuuden yksityistämisen kauppaamalla yhteistä omaisuutta yli 1,5 miljardilla eurolla.
Eniten kansallisomaisuutta yksityisti demaripääministeri Paavo Lipposen kaksi hallitusta vuosina 1995–2003 yhteensä vajaan kymmenen miljardin edestä. Keskustalaisen Matti Vanhasen kaksi hallitusta pääsee myyntitilaston kakkospaikalle, kun se kauppasi valtion omistuksia noin 6,5 miljardin euron edestä. Myös vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat ovat olleet hallituksessa lahtaamassa kansallisomaisuutta kokoomuslaisten pääministereiden Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa noin 3,5 miljardilla eurolla.
Kaiken kaikkiaan kansallisvarallisuuttamme on tähän mennessä myyty eriväristen hallitusten päätöksillä noin 25 miljardilla eurolla. Sanna Marinin punavihreä hallitus on kertonut myyvänsä yhteistä omaisuuttamme ainakin kolmella miljardilla eurolla. Demarit ja vasemmistoliitto ovat oppositiossa ideologisista syistä vastustaneet kansallisomaisuuden ryöväämistä. Historia kertoo, että hyvät periaatteet unohdetaan, kun istutaan hallituksessa.
Vielä riittää kuitenkin valtiolla myytävää, koska valtion välillisen omistuksen arvo pörssiyhtiöissä Solidiumin kautta on nyt 8 779,80 miljoonaa euroa ja valtion suoran omistuksen arvo pörssiyhtiöissä yhteensä 30 263,52 miljoonaa euroa. Valtion omistuksessa on vielä kruunujalokivinä Nesteen, Fortumin, Sammon, Nokian ja Stora Enson osakkeita.
Mitä sitten on myyty ja samalla yksityistetty kansallisvarallisuutta? Ja miksi valtio ei voisi omistaa yhtiötoimintaa? Pitäisikö valtion olla äänetön yhtiömies, joka kauppaa lypsäviä lehmiä? Näin se on ainakin toiminut.
Professori Markku Kuisma ja toimittaja Pekka Seppänen ovat listanneet luettelon epäonnistuneista kaupoista kirjassaan Suomen pahimmat bisnesmokat. Kirjoittajien mielestä ”voittaja” oli Sonera-kauppa, jossa valtiovalta osti ilmaa 4,3 miljardilla eurolla. Kirjassa käsitellään myös Nokian, Stora Enson ja Fortumin osakekauppoja, jotka pääsevät bisnesmokien kärkeen. Sekin tiedetään, että Talvivaaraan sijoitettiin verorahoja satoja miljoonia, ja samaan aikaan myytiin arvoyhtiöitä ja hyviä osingonmaksajia Telia Soneraa ja Sampoa.
Veronmaksajille valtion omaisuuden myynti näyttäytyy hölmöläisten puuhastelulta ja sitä se on. Professori Markku Kuisma on todennut julkisuudessa Ilta-Sanomissa jo vuosia sitten omaisuuden myyneistä: ”Esimerkiksi Fortum on tainnut maksaa myyntihintansa takaisin moneen kertaa osinkoina.”
Mihin sitten kansallisomaisuuden myynneistä saadut miljardit on sijoitettu, sitä ei tiedä kukaan. Päättäjät perustelevat myyntejä sijoituksina uuteen yritystoimintaan tai velkojen maksulla. Marinin hallitus puhuu kauniisti ”tulevaisuusinvestoinneista”, eivätkö investoinnit ole aina sijoittamista tulevaisuuteen? Samaan aikaan poliitikot ihmettelevät, miksi Suomeen ei investoida. Valtion osakemyynnit kertovat investointihaluttomuudesta.
Taloushistoria kertoo, että hyvien valtionyhtiöiden osakkeiden myynti on ollut kannattava sijoitus niiden ostajille. Toisaalta tappio veronmaksajille, keiden rahoilla valtionyhtiöitä on aikoinaan perustettu.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Kun Suomi miljardeilla saksalaista ilmaa osti – muistatko vielä maamme suurimman bisnesmokan?
Kommentoi Facebookissa