KARHUT Mikkelissä havaittiin karhu Raviradantiellä tiistaina klo 13.55. Kaksi kymmenvuotiasta poikaa oli lähtenyt koulusta pyörillä, kun Raviradantiellä karhu oli lähtenyt seuraamaan heitä.
Poliisin havaintojen mukaan karhun jälkiä oli tiellä noin kymmenen metrin matkalla ja karhu oli poistunut raviradan suuntaan. Alueella olevaa koulua tiedotettiin asiasta ja poliisin lisäksi paikalle pyydettiin myös riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuosasto karkotustehtävään.
Toimet nähdyn karhun jäljestämiseksi päättyivät noin klo 19.00. Metsää haravoi noin kymmenkunta suurriistavirka-avun sopimuksen piirissä olevaa ammattimaista ja kokenutta karhunmetsästäjää koirineen. Varsinaista kosketusta karhuun ei tullut, eivätkä koirat saaneet ”jälkeä ylös”, mutta alue on varmistettu.
Karhu ei ole Raviradantien oppilaitosten, frisbeegolfradan, Raviradan, Hanhikankaan alueilla eikä niiden välittömässä ulkoilualuemaastossa. Alueella voi liikkua normaalisti ja koulujen ja päiväkodin toiminta voi jatkua ilman erityistoimia.
Joensuun riistanhoitoyhdistyksen SRVA-henkilöstö lopetti puolestaan varhain sunnuntaiaamuna karhun Joensuun Huhtilammella. Poliisi määräsi karhun lopetettavaksi neljän aiemmin tehdyn karkotuksen ja Riistakeskuksen rakentaman sähköaidan osoittauduttua tuloksettomiksi. Lisäksi paikalliset ihmiset ja mökkiläiset olivat hätistelleet karhuja pihoistaan tuloksetta lukuisia kertoja
Joensuun Huhtilammen, Uskalin ja Palon alueelta on kirjattu hätäkeskukseen touko-elokuun aikana yli 20 ilmoitusta piha-alueilla liikkuneista karhuista. Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen ylläpitämään Tassu-järjestelmään on kirjattu alueelta yli 40 merkintää karhujen pihakäynneistä.
Koska alueella on vakituista asutusta, liikennettä ja elokuussa kouluun kulkevia lapsia, Itä-Suomen poliisilaitos katsoi, että karhun liikkuminen heikensi alueella asuvien ja oleskelevien ihmisten turvallisuutta. Poliisilain mukaan poliisilla on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle.
Lopetettu, 170-kiloinen uroskarhu toimitettiin tutkittavaksi Ruokaviraston toimipisteeseen Ouluun. Karhua jäljitettiin yhtäjaksoisesti piha-alueelta lopetuspaikalle ja riistakamerakuvien perusteella sama karhu oli vieraillut pihoissa myös aiemmin lukuisia kertoja.
Karhun lopettaminen ei poistanut karhuongelmaa kyseiseltä alueelta, koska seuraava ilmoitus roska-astioita kaataneesta karhusta tehtiin jo seuraavana iltana. Riistanhoitoyhdistyksen arvion mukaan alueella liikkuvat karhut ovat jossakin vaiheessa tottuneet etsimään ravintoa asutuksen läheisyydessä ja poliisi on antanut alueelle uuden karkotusmääräyksen.
Elokuun 20. päivä alkavan karhunmetsästyksen toivotaan tuovan ongelmaan jonkinlaisen ratkaisun. Vaikka karhunmetsästyksen nykyiset lupaehdot eivät näin edellytäkään, poliisi toivoo metsästyksen kohdistuvan erityisesti taajamien ja asutuksen lähellä liikkuviin sekä häiriötä ja omaisuusvahinkoja aiheuttaneisiin karhuihin.
Lue myös: Kontio kohteli turistien autoa kaltoin – matkamuistoksi jäi puskurinpalasia ja karhun karvoja
Kommentoi Facebookissa