Karmea väärinkäsitys päiväkodissa – isoisä ei muistanut lapsenlapsensa nimeä ja sai mukaansa väärän pikkupojan

Äidin puhelun aikana ei mainittu lapsen nimeä, jonka seurauksena isoisä lähti päiväkodista väärän lapsen kanssa.

Äidin puhelun aikana ei mainittu lapsen nimeä, jonka seurauksena isoisä lähti päiväkodista väärän lapsen kanssa. (Kuvituskuva Fotolia)

Isovanhempi tuli hakemaan lastenlastaan, jota hän ei ollut tavannut pitkään aikaan.

PÄIVÄKOTI Touhulan päiväkoti Myötätuulessa Nurmijärvellä tapahtui maanantaina 4.6. inhimillisen virheen seurauksena väärinkäsitys, jossa yhden lapsen sijaishakija haki väärinymmärryksestä johtuen mukaansa väärän lapsen.

Päiväkodin työntekijät ovat selvittäneet tapahtuneen asianosaisten perheiden ja muun henkilökunnan kanssa heti tapahtuneen jälkeen. Lisäksi tapahtumasta on käynnistetty selvitys, jonka perusteella Touhula tulee uudelleen arvioimaan ja tarkentamaan lasten hakutilanteisiin liittyviä toimintaohjeita henkilöstölle.

Maanantaina päiväkodille saapunut isoisä tuli hakemaan lastenlastaan, jota hän ei ollut tavannut pitkään aikaan, eikä tästä syystä tunnistanut häntä. Kyseinen isovanhempi oli jutellut pihalla leikkineen pikkupojan kanssa, jota hän erehdyksessä luuli omaksi lapsenlapsekseen.

Päiväkodin henkilökunta tarkisti Touhulan toimintatavan mukaisesti kyseisen lapsen sijaishakijuuden tilanteen ja totesi, ettei lapsen tiedoissa ollut merkintää sijaishakijasta. Samaan aikaan isoisä soitti haettavan lapsenlapsensa äidille.

Päiväkodin työntekijä puhui puhelimessa lapsen äidin kanssa sijaishakijasta, ja sai äidiltä luvan, että isoisä voi noutaa lapsen. Puhelun aikana ei kuitenkaan mainittu lapsen nimeä. Tämä aiheutti väärinkäsityksen syntymisen, jonka seurauksena sijaishakija lähti päiväkodista väärän lapsen kanssa.

Päiväkodin henkilökunta ymmärsi väärinkäsityksen heti tapahtuneen jälkeen, ja oli välittömästi yhteydessä molempien lasten vanhempiin. Tämän jälkeen sijaishakijaan saatiin yhteys, jonka jälkeen hän lähti palauttamaan lasta päiväkodille. Henkilökunta ehti tilanteen havaittuaan olla yhteydessä Touhulan ohjeistuksen mukaan myös hätäkeskukseen, minkä seurauksena poliisi tuli paikalle tarkistamaan tilanteen.

Lapsen väärän sijaishakijan mukaan antanut työntekijä on tapahtuneesta järkyttynyt, ja tapausta on käsitelty yhdessä koko päiväkodin henkilökunnan ja Touhulan johdon kanssa. Myös kaikille päiväkoti Myötätuulen lasten vanhemmille on kerrottu tilanteesta.

Touhula on yksityinen päiväkotiketju, jolla on päiväkoteja ympäri Suomea. Yritys tiedottaa olevansa äärimmäisen pahoillaan tapahtuneesta, ja tulee tekemään kaikkensa, jotta vastaavat tapahtumat ehkäistään jatkossa.

Lue myös: Tutkimus selvitti – onko päivähoitoon osallistuneilla lapsilla korkeampi todistuksen keskiarvo peruskoulussa?

Kommentoi Facebookissa