KOLUMNI Suomalainen uskoo, että vanhan kansan sanonnat ”leipä pitää miehen tiellä” ja ”ruista ranteissa” pitävät paikkansa. Voimaviljasta valmistettu kansallisherkku on pitänyt pintansa perheiden ruokapöydässä vuosikymmenet, vaikka vaalean leivän osuus on tasaisesti kasvanut.
Jokainen meistä syö keskimäärin 42 kiloa leipää vuodessa ja maksaa kilosta 4–5 euroa. Keskivertoperheen vuosittainen leipälasku ei leivän suosiosta huolimatta ole laskenut. Onko leivätön pöytä katettu?
Kalliin elintarvikesuosikin hintaan vaikuttavat leipomoteollisuuden keskittyminen Fazer Leipomoiden ja ruotsalaisen Vaasan Oy:n haltuun, joiden markkinaosuus on yli 60 prosenttia. Kehitys on johtanut siihen, ettei satojen pienleipomoiden rikkaassa leipäkulttuurin maassa toimi hintakilpailu.
Leivän kuluttajahinnasta leipomo ottaa yli puolet ja keskittynyt kauppa eli S-ryhmä ja K-ryhmä noin kolmanneksen. Kaupan osuus leivän hinnasta on kasvussa, sen jokainen kuluttaja huomaa erilaisten paistopisteiden yleistymisenä kaupan tiloissa. ”Tuoretta” hyväntuoksuista leipää valmistaa joko kauppias itse tai vuokralaisena toimiva suurleipomo.
Kuluttajille kaupan leipomopisteet tarjoavat mielikuvaa leivän tuoreudesta ja valikoimien monipuolisuudesta. Todellisuus on jotain muuta, koska tuoreet leivät paistetaan pakastetusta tuontitaikinasta tai pahimmillaan kaasupakattuina. Samaan aikaan kotimaisen leipäviljan kysyntä hiipuu ja viljanviljelijöiden osuus leivän kuluttajahinnasta laskee alle 5 prosentin. Kehitystä nopeuttaa myös, että kaksi suurinta leipomokonsernia tuo kiihtyvään tahtiin leipomotuotteita ja raakataikinaa toimipisteistään Baltian maista.
Kaupan päivittäistavaroiden ja ruoan myynnin keskittyminen yhä enemmän S- ja K-konsernien super- ja hypermarketteihin on johtanut leivänmyynnin pysyvään hävikkiin. Tällä hetkellä myymättömän leivän osuus on kokonaismyynnistä kuusi prosenttia. Hävikin maksaa lopuksi kassalla leivänostaja, joka haluaa ostaa leivän tuoreena. Haluaako kuluttaja ostaa yhä enemmän puolalaisesta pakastetusta taikinasta leivottua ”tuoreleipää” suurmyymälöistä?
Puheet lähiruoasta ja kotimaisten pienleipomoiden tuotteista ruokakauppojen nurkissa kasvavana trendinä voi unohtaa ruokaketjun osapuolten mainospuheina. Kehitys etenee kohti suurempia kauppakeskittymiä, tuontiruoan kasvua ja kotimaisten viljatuotteiden kysynnän laskua.
Huhtikuusta lähtien EU-asetuksen mukaan leipää ei saada myydä suomalaisena ruisleipänä, jos jauho tulee Puolasta. Saako sen jälkeen kaupan paistopisteissä myydä latvialaisesta, kuukausien vanhasta pakastetaikinasta tehtyä ruisleipää suomalaisena ja tuoreena? Ja pitääkö näin leivottu leipä edes enää miehen tiellä?
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Ongelmajätettä vai hyvää syötävää? – ”Kauppojen leipähävikki on hyvin harvoin syömäkelvotonta”
Kommentoi Facebookissa