KEVÄTHUOLTO Kevään valoisista tunneista on ihanaa nauttia ulkona. Nyt alkaa olla aika pestä pois talven jättämät jäljet, jotta koko perhe pääsee nauttimaan terassin hyödyistä ja yhdessäolosta ulkona. Hyvin hoidettu terassi on paitsi ilo silmälle ja kaunistaa rakennusta, myös säilyttää arvonsa.
Pitkän, ankaran ja märän talven jälkeen terassi kaipaa kuitenkin hieman huoltamista ja hoitamista ennen kuin sinne voi istahtaa nauttimaan. Varsinkin puuvalmisteiset terassit ovat erityisen herkkiä talven vaihtelevalle säälle, sillä vesisade ja lumi voivat aiheuttaa materiaaliin sieni- ja homekasvustoja.
Myös tiilisyöpä eli muurimätä viihtyy hyvin kosteassa: mikäli laatoitetun terassi- tai piha-alueen päällä on ollut paljon lehtiä, on kosteus voinut aiheuttaa valkoisia pilkkuja ja muita muodostumia, joita on vaikea saada pois.
Viisi vinkkiä ja työvaihetta terassin keväthuoltoon ja kunnostukseen:
1 Tee kuntotarkistus
Näkyykö puuterassissa ylös nousseita nauloja tai löystyneitä ruuveja? Naulojen naputtelun ja ruuvien kiertämisen lisäksi kannattaa vielä tarkistaa, onko terassissa pehmenneitä puuosia ja vaihtaa ne uusiin tarvittaessa.
2 Pese ja puhdista perusteellisesti
Puuvalmisteinen terassi kannattaa pestä ja hangata hyvin terassipesuaineella ja harjalla, jotta vanha maalipinta ja suojausaineet lähtevät kunnolla pois. Huuhtele painepesurilla tai puutarhaletkulla. Jos taas terassi on laatoitettu, aloita poistamalla sammal- ja rikkaruohokasvustot laattojen välistä rikkaruohoharjalla ja sen jälkeen huuhtele laatat hyvin puutarhaletkulla.
3 Poista home- ja tiilisyöpäkasvustot
Hometta voi muodostua sekä puun että laattojen pintaan. Käytä homeen poistamiseen kemiallista homepesuainetta ja hankaa harjalla voimakkaasti. Edellä mainittu tiilisyöpä on vaikeampi poistaa, ja puhdistusaineen lisäksi se vaatiikin paljon hartiavoimia. Käytä apuna joko rikkaruohoharjaa tai terassinpesulaitetta.
4 Suojaa öljyämällä ja estä rikkakasvustot
Puhdistamisen jälkeen on varsinaisen hoidon aika. Valitse puisen terassin suojaamiseen puuöljy tai muu sopiva suoja-aine, ja käsittele sillä puupinnat, kun ilma on kuiva ja kun puu ei ole enää märkä tai kostea – malta siis vähintään pari poutapäivää ennen terassin öljyämistä. Terassilaattojen väliin kannattaa puolestaan lisätä hiekkaa ehkäisemään rikkaruohojen kasvua.
5 Tarkista kalusteiden kunto
Kun terassi on valmiiksi käsitelty, on hyvä tarkistaa ulkokalusteiden kunto. Aloita pyyhkimällä ne puhtaaksi. Puiset kalusteet kannattaa hioa, jotta öljy tai maali imeytyy niihin paremmin. Käsittele ne sitten hyvällä öljy- tai maalikerroksella ja muista antaa niiden kuivua muutaman päivän ajan. Näin ne kestävät vaihtelevaa säätä paremmin. Säänkestäville polyrottinkisille tai muovisille kalusteille riittää kunnon pesu harjalla ja saippuavedellä.
Artikkeli ei ole Päivän Lehden toimituksellista aineistoa, vaan Bilteman tuottamaa sisältöä.
Kommentoi Facebookissa