Kaverukset sulkivat ennustuksensa maailmasta kirjekuoreen vuosikymmeniä sitten – ”Kuori, joka kulki läpi vuosien ja muuttojen”

ENNUSTUS Jännitys on aistittavissa. Pöydällä lojuu ruskea kirjekuori, jonka päälle on kirjoitettu teksti Saa avata 5.9.2021.

Nyt on se ilta. Vielä tosin on H-hetkeen aikaa. Kauan sitten sovittiin, että kuori avataan puoliltaöin, nyt kello on vasta yhdeksän, vähän yli.

– Niin kiltisti ollaan kaikki nämä vuodet odotettu, että eikö me voitaisi repäistä tuo kuori auki pari tuntia aikaisemmin, Mikko Tanskanen pohtii kellon lähestyessä kymmentä.

– Lupaus on lupaus. Huono karma siinä on, jos me avataan tämä ennen määräaikaa, Pekka Malvela käyttää veto-oikeuttaan.

Mikko Haverila huomauttaa, että hänen puolestaan kuori voitaisiin jättää avaamatta.

– Pentujahan me silloin oltiin, Haverila sanoo ja epäilee, että hän on saattanut kirjoittaa ruutupaperille jotain niin lapsellista, että nyt aikamiehenä hävettää.

Joensuulaista kolmikkoa yhdistää yhteiset lukiovuodet ja kiinnostus historiaan.

Tulipa sitten ilta, jolloin kaveriporukka kokoontui viettämään iltaa Tanskasen silloiseen poikamieskämppään Kalevankatu 15 A:han.

Jossain vaiheessa joku keksi, että historiasta ja maailman menosta kun ollaan kiinnostuneita, niin tehdäänpä ennustuksia ja suljetaan ne kirjekuoreen.

– Sen illan päivämääräähän tuossa kuoressa ei ole, on vain avaamispäivä, Malvela huomauttaa.

– Kyllä mie muistan, että se oli 5.9.1996. Me laitettiin määräajaksi 25 vuotta, Haverila sanoo.

Kolmikko alkaa muistella, että Haverila taisi olla silloin vapautumassa armeijasta ja muut kaksi olivat jo suorittaneet varusmiespalveluksensa. Tanskanen opiskeli yliopistossa Joensuussa, Malvela Oulussa. Haverila aloitti insinööriopinnot Joensuun tekussa tammikuussa 1997.

Syyskuussa 1996 kaikki olivat vielä poikamiehiä.

– Meillä oli tiivis neljän kaverin porukka, Tanskanen sanoo.

Neljän. Teitähän on siinä kolme eli kuka se neljäs on?

– Hän on kuollut, joku kolmikosta vastaa.

Mitä sitten mahtoi piirtyä ruutupaperiin neljännesvuosisata sitten? Keski-ikäistyneiden entisten nuorten on myönnettävä, että eivät he oikein muista.

– Minä muistan yhden ennustuksen siksi, että ajattelin, että tuo nyt ei kyllä ainakaan toteudu: Suomessa ei ole enää yleistä asevelvollisuutta, Tanskanen sanoo.

Muistellaan, että ennustuksia oli ainakin kolmenlaisia: hyvin todennäköisesti toteutuvia, ei niin todennäköisiä mutta mahdollisia ja kolmantena osa-alueena parikymppisten kollien huumoriennustuksia, jotka välttämättä eivät ole painokelpoisia.

– Ehkä me vähän virnuilimme niissä toisillemme, Tanskanen pohtii.

Varmaa lienee, että ennustusten jälkeen nelikko suuntasi Jokelaan. Nyt ollaan Sointulan alakerrassa ja tarjoilija tuo lisää olutta.

Puhe kääntyy poissa olevaan ystävään, joka saakoon tässä jutussa lyhenteen A.

– Niin ennustuksissa kuin meidän jokaisen elämässäkin tulee yllätyksiä. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, Tanskanen sanoo.

Miehet näyttävät A:n häistä otettua kuvaa, jossa Tanskanen, Malvela ja Haverila ovat ryhmittyneet sulhasen ympärille. Komea mies.

– Baarissa kun oltiin neljästään, naiset katselivat meidän pöytään päin, mutta eivät ne kyllä kenenkään nyt tässä pöydässä olevan takia katsoneet, joku sanoo.

– Jotenkin se tuntuu tuhlaukselta. A:lla oli arvostettu työ ja muutenkin elämän palaset näyttivät olevan kohdallaan, Haverila miettii.

Yläkerrassa lähestyy valomerkki ja alakerrassa Pekka Malvela tarttuu jo kirjekuoreen.

– Minuutti aikaa.

– Voit sie jo repiä sen auki.

– En voi.

– Pekka on aina ollut tarkka.

– Huono karma. Tässä mie kahtelen tätä kelloo, viisysi on, odotellaan vielä. Viisysi, viisysi… hetki vielä… NYT!

Ällistys iskee kaveruksiin. Kuoresta paljastuu yksi ainoa paperilappu. Ei siis mitään paksua ennustusnivaskaa.

Joku huomaa päiväyksen vuosiluvun: 2001. Neljännesvuosisadan sijasta aikaa olikin kulunut vain 20 vuotta. Sitten katse kiinnittyy allekirjoituksiin: Pekka, Mikko H ja Mikko T.

Eikö A sillä kertaa ollutkaan paikalla?

– Eihän me muistettu mitään oikein. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten muisti voi pettää, Malvela toteaa.

Asetetaanpa koordinaatit uudestaan. Vuoden 1996 sijasta ollaan vuodessa 2001 eli kaksikymppisten kollien sijasta puhutaan elämissään pikkuisen pitemmälle ehtineistä noin 25-vuotiaista nuorista miehistä.

Tanskanen ja Malvela ovat yhä poikamiehiä, mutta Haverila on jo muuttanut yhteen Mäntylässä Siwan kassalta löytämänsä Erjan kanssa. Venäjällä Jeltsin on vaihtunut Putiniin, mutta vielä ei kukaan voi ennakoida vihreitä miehiä, Krimin miehitystä ja Ukrainan sotaa.

– Muistin oikein, Tanskanen riemuitsee, kun Malvela lukee yhdeksi ennustukseksi yleinen asevelvollisuus poistuu.

– Silloin Venäjästä odotettiin demokraattista valtiota, Malvela huomauttaa.

Venäjään liittyy toinenkin ennustus: Pakkoruotsi poistuu, koska venäläinen kielivähemmistö on suurempi.

– Onko se suurempi? Ei, mutta se on kasvanut kyllä, Tanskanen pohtii ja jatkaa analysointia:

– Myö oltiin silloin suunnilleen siinä vaiheessa, että kun venäläisiä ei näkynyt täällä aikaisemmin ollenkaan, heitä alkoi näkyä Neuvostoliiton romahdettua.

Malvela lukee uuden ennustuksen: Kevyet huumeet sallitaan. Ei ole sallittu, mutta asiasta keskustellaan kyllä. Samaan sarjaan menee ennustus Kirkko ja valtio erotetaan. Seuraava saa aikaan naurunremakan: Prostituutiota säännöstelee valtio.

Kuudesta ennustuksesta yksi on toteutunut: Homot saavat adoptio-oikeuden.

Katse iskeytyy päivämäärään: 5.9.2001.

– WTC-iskut tehtiin vaajaan viikon kuluttua, Haverila huomauttaa.

– Paperin ylälaitaan on kirjoitettu, että eduskunnan päätöksiä. Ollaan ennusteltu pelkästään Suomen asioita, mutta viikkoa myöhemmin maailma olisi lävähtänyt meidän päälle ja varmaan oltaisiin tehty toisenlaisia ennustuksia, Malvela sanoo.

Aikamoisessa historian nivelkohdassa siis pojat maailmanmenoa ennakoivat: Putin otti tuolloin tuntumaa Venäjän vallankahvaan ja ääri-islamistit veivät iskujaan aivan uudelle tasolle.

Pysyvää on kaveruus. Malvelasta tuli Haverilan lapsen kummi ja Tanskanen löysi teatterilavalta Tiian. Aikanaan syntyi Arhi, jonka kanssa Malvelasta ja Haverilasta tuli kavereita.

– Hyviä juttuja on helkkaristi. Miekin olin onnellinen, kun istuttiin saunailtaa, jossa oli mukana pieni poika, Haverila sanoo.

– Arhi muistaa sen edelleen ja kyselee näistä asioista, kommentoi Tanskanen, joka poikansa kautta vetää yhteen menneet vuosikymmenet ja ihmiselämän toiveet, pettymykset ja pettymysten jälkeiset onnen täyttymykset:

– Vuonna 2001 Arhista ei ollut tietoakaan, vuonna 2011 Arhista ei ollut toivoakaan, ja näin sitten lopulta kävi.

Teksti Aimo Salonen

• Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Karjalan Heilissä