YLEISURHEILU Suomen kaikki kolme keihäsmiestä selvittivät tiensä karsinnasta finaaliin Rooman EM-kisoissa. Oliver Helander selvisi vakuuttavasti jatkoon kiskaisemalla heti ensimmäisellä heitollaan 84,35.
Toisessa karsintaryhmässä Lassi Etelätalo heitti ensimmäisellään 80,56 ja se riitti finaaliin. Etelätalo paranteli viimeisellä heittäen 80,83 ja oli lopulta karsintojen 11:s.
Toni Keränen oli suomalaisyllättäjä, joka heitti toisellaan komeasti yli karsintarajan 82 metriä. Keräsen kiskaisu laskeutui 82,77 kohdalla ja näin hän pääsi juhlimaan finaalipaikkaa.
Tulos oli Keräsen kauden selkeästi paras heitto. Aiemmin hänen paras heittonsa tämän kauden osalta oli 79,09.
Karsintojen ykkönen oli Saksan Julian Weber, joka heitti viimeisellään 85,01. Helander oli karsintojen kolmas.
Suomen mitalitili on EM-kisoissa vielä avaamatta. Miesten keihäässä, jonka finaali alkaa keskiviikkona kello 21.28, voidaan sitä realistisesti odottaa.
Eveliina Määttäsen vauhti ei 800 metrillä riittänyt finaaliin. Määttänen oli välierässään seitsemäs ajalla 2.01,49.
– Tähtäsin finaaliin ja ennätyslukemiini, mutta kovakuntoisia näkyvät olevan muutkin juoksijat. Mutta mennään positiivisella asenteella eteenpäin. Olen elämäni kunnossa, ei minulla mitään hätää ole, kommentoi Määttänen SUL:n tiedotteessa.
Jessica Kähärän kohtalona oli karsiutua EM-kisoissa sekä kolmiloikassa että pituudessa. Tiistaina pituuden karsinnassa Kähärä venytti 639.
– Riskillä piti mennä, jos halusi finaaliin. Ensimmäinen hyppyni meni vähän sipsutteluksi ja yli. Se oli ihan hyvä, vaikka se vähän sipsuttaen tulikin. Toisella halusin tuloksen. Se oli sellainen varmisteluhyppy 639. Se ei ole huono tulos kehnolla hypyllä tehtynä. Viimeiseen piti laittaa kaikki peliin, mutta ponnistus jotenkin petti, Kähärä kertasi suorituksiaan.
Lue myös: Ei mitalin mitalia – yleisurheilun EM-kisoissa suomalaispettymysten ilta
Kommentoi Facebookissa