OLYMPIAVOITTAJA Keihäänheiton olympiavoittaja Pauli Nevala on kuollut. Asian on vahvistanut Iltalehdelle hänen vaimonsa Mirja. Urheilulegenda menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 20. kesäkuuta 2025. Hän oli kuollessaan 84-vuotias.
Pauli Nevala muistetaan erityisesti Tokion 1964 olympiakullasta. Nevala voitti myös neljä SM-kultaa, ensimmäisen jo vuonna 1961 sekä EM-hopeaa vuonna 1969. Hänen ennätyksensä oli 92,64.
Teuvan Rivakkaa edustanut Pauli Nevala muistetaan myös tiukoista kisoista, joissa kilpakumppaneina olivat muun muassa Jorma Kinnunen ja neuvostoliittolainen Janis Lusis. Nevala on avoimesti kertonut urheilussa tuolloin käytetyistä anabolisista steroideista, jotka eivät olleet silloin kiellettyjä. Hänen uransa päättyi olkapäävammaan vuonna 1971.
Pauli Nevala sai vuonna 2011 tasavallan presidentin myöntämän liikuntaneuvoksen arvonimen.
Kommentoi Facebookissa