RUOKA Toukokuun 6. päivä kutsutaan koko Suomi grillikauden avajaisiin. Suomen keittiömestarit ja Suomen Paistinkääntäjät kutsuvat yhdessä koko kansan oppimaan grillauksen saloja ja nauttimaan grillaten valmistetusta lähiruoasta. Tapahtuma on osa Syödään yhdessä -hanketta ja Suomen 100-vuotisjuhlavuotta.
Grillikauden avajaistapahtumia järjestetään kaupungeissa ympäri Suomea keskeisillä paikoilla kuten Lappeenrannassa Satamatorilla ja Tampereella Sorsapuistossa. Tapahtumissa annetaan ohjeita onnistuneeseen grillaukseen, vinkataan kesäkeittiöön sopivista sesonkiherkusta sekä niiden valmistamisesta.
Jokaisessa tilaisuudessa hyödynnetään oman alueen paikalliselementtejä ja tilaisuuden teemana on mahdollistaa hyvä grillikausi kaikille, lähtötasosta riippumatta.
– Grillikauden avajaiset on tapahtuma, jossa lähiruoka tuodaan lähelle kuluttajia, helposti lähestyttävässä muodossa, kertoo Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja Ulla Liukkonen.
– Kesän kynnyksellä haluamme erityisesti nostaa monipuolisesti esille suomalaisia kasviksia ja uusia, innovatiivisia vaihtoehtoja perinteiseen grilliruokaan.
Paikallisten grillaustapahtumien toteuttamisesta vastaa yhteistyössä Suomen keittiömestarit ja Paistinkääntäjät, täten mukana on keittiöalan ammattilaisia sekä ruoka-alan harrastajia.
– Keittiömestareiden ja Paistinkääntäjien harrastajajäsenten yhteistyössä toteutettavalla tapahtumalla haluamme tarjota kaikille helposti lähestyttävän sekä samalla uusia ideoita ja makuelämyksiä tarjoavan startin kesän grillikauteen, jatkaa Martti Lehtinen, opetusneuvos ja Conseiller Culinare.
Päivän tapahtumat vaihtelevat alueittain, mutta yhteistä kaikille on paikallisten toimittajien raaka-aineista valmistetut makupalat, joita on mahdollista ostaa mukaan tai nauttia paikan päällä.
- Katso lisää hankkeista www.syodaanyhdessa.fi
Kommentoi Facebookissa