HIIHTO Norjan hiihtäjätähti Therese Johaug nappasi Pekingin olympialaisissa toisen kultamitalinsa voitettuaan 10 kilometrin perinteisen kilpailun. Koville Johaug kuitenkin joutui, sillä hopealle hiihtänyt Kerttu Niskanen hävisi hänelle vain neljällä kymmenyksellä.
Johaug korosti, ettei yllättynyt Niskasen vahvasta haasteesta.
– Tiesin, että tulisi kova taistelu. Tiesin, että Kerttu olisi hyvä korkeassa ilmanalassa. Hän on voittanut korkealla paljon.
Johaug paljasti myös, että yhdistelmäkisan kullan jälkeisinä päivinä hän ei tuntenut oloaan hyväksi. Torstaina hänen olonsa oli kuitenkin normalisoitunut.
Niskasen tappio Johaugille oli niukka, mutta Kerttu oli silti onnensa kukkuloilla. Ensimmäinen henkilökohtainen olympiamitali tuli hänelle vihdoinkin.
– Ajattelin, että korkeassa ilmanalassa perinteisellä tyylillä kovalla radalla voisin voittaa tämän. Tämä oli paikkani ja käytin tilaisuuteni, Niskanen sanoi kisajärjestäjien toimittamassa haastattelussa.
Niskanen kyynelehti YLE:n tv-haastattelussa. Kisajärjestäjille hän totesi, että ajatteli jo, ettei voittaisi ehkä henkilökohtaista mitalia koskaan.
– Olen ollut monta kertaa neljäs. Ajattelin jo, etteivät mitalit ehkä olisi minua varten. Tänään tein sen ja tämä on ensimmäinen mitalini.
Aiemmin Niskanen oli voittanut olympiamitaleita Sotshissa 2014. Silloin hän oli hopealla viestissä sekä parisprintissä.
Krista Pärmäkoski voitti uransa viidennen olympiamitalinsa sijoituttuaan kilpailussa pronssille. Pienestä oli kiinni, sillä neljänneksi jäänyt Venäjän Natalia Neprjajeva hävisi Kristalle vain kymmenyksellä.
– Olen todella ylpeä tästä pronssimitalista. Todella kova ja tasainen kisa. Neprjajeva oli tosi vahva viimeisellä kilometrillä, mutta olin itse vähän vahvempi, Pärmäkoski kommentoi kisajärjestäjien toimittamassa haastattelussa.
Pärmäkoski oli voittanut samalla matkalla olympiapronssia myös neljä vuotta sitten Pyeongchangissa.
– Halusin todellakin voittaa mitalin ja tein sen tällä suosikkimatkallani. Olen niin ylpeä, että voin seistä kolmen parhaan joukossa, Pärmäkoski sanoi.
Pärmäkoski voitti Sotshissa 2014 olympiahopeaa viestissä. Pyeongchangissa 2018 hän voitti hopeaa 30 kilometrillä sekä pronssia 10 ja 15 kilometrillä.
Teksti Otto Palojärvi, Peking
Lue myös: Suomelle kaksi olympiamitalia Kiinasta – Kertulle hopeaa ja Kristalle pronssia!
Kommentoi Facebookissa