KORONAVIRUS Koronaviruspandemian kurimuksessa Suomessa on kipeästi kaivattu erilaisia hengityssuojaimia sairaaloissa, hoivayksiköissä ja kotipalveluissa. Mediatietojen mukaan valtiovalta suhtautui pitkään nihkeästi suomalaisiin yrityksiin, jotka tarjoutuivat valmistamaan kyseisiä tuotteita.
Tilanne on kuitenkin muuttunut. Kiinasta saapui tällä viikolla Huoltovarmuuskeskuksen tilaamana Finnairin A-350-koneellinen tarvikkeita eli kaksi miljoonaa kappaletta kirurgisia maskeja ja 230 000 kappaletta hengityksensuojaimia. Kotimainen hengityssuojainten ison mittakaavan valmistus saattaa käynnistyä jopa lähiviikkoina.
Matkaan on tullut myös mutkia. Huoltovarmuuskeskuksen tilaama ensimmäinen hengityssuojainerä lähetettiin testattavaksi VTT:lle. Testitulosten perusteella suojainmateriaalin erässä ei ollut sairaalakäyttöön tarkoitettujen eurooppalaisten standardien mukaisia suojaimia.
– Paperit olivat tilaushetkellä kunnossa ja ne täyttivät kriteerit. Myöhemmin Suomessa osoittautui, että tavara oli muuta kuin oli tilattu. Tätä on kohdattu muissakin Euroopan maissa ja nyt se osui heti meidän kohdalle, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema totesi.
Suomen Kuvalehti uutisoi kummallisesta kuviosta Huoltovarmuuskeskuksen tilauksen taustalla. Viihdejulkisuudessa usein esiintyvä kauneusyrittäjä Tiina Jylhä kertoi asiamiehensä, oikeustieteen tohtori Kari Uotin välityksellä, että Huoltovarmuuskeskus oli tilannut hengityssuojaimia Jylhän virolaiselta The Look Medical Care OÜ -yritykseltä.
Liikemies Onni Sarmasteen oli määrä toimia hankkeessa yrityksen konsulttina, mutta hän olisi erehdyttänyt Huoltovarmuuskeskusta maksamaan miljoonien eurojen ennakkomaksun ilmoittamalla väärän belgialaisen tilinumeron.

Sarmaste kiistää väitteet ja syyttää puolestaan Jylhää kiristyksestä. Sarmasteen mukaan hän olisi irtisanonut sopimuksen ja hankkineensa tavarat Kiinasta toista kautta. Liikemiehen mukaan Jylhä olisi miehensä kanssa lähettänyt jopa Helvetin enkelit Sarmasteen perään.
Tiina Jylhä kiistää puolestaan nämä väitteet Helsingin Sanomille.
– En osaa tuohon väitteeseen edes kommentoida mitään. Ei minulla ole mitään tuttavuuksia siellä päin. Ainut ihminen, jonka olemme lähettäneet hänen peräänsä, on Kari Uoti.
Muun muassa pikavippiyrittäjänä toimineella Onni Sarmasteella on Suomen Kuvalehden mukaan peräti 11-sivuinen ulosottorekisteri. Helsingin Sanomat sanoo omiin tietoihinsa perustuen Sarmasteen olevan verkostoitunut alamaailmaan.
Lehden mukaan tietyissä piireissä onkin kiistaa siitä, millä pääomalla ja sopimuksilla kasvomaskikauppaa on ollut tarkoitus edistää ja onko kauppoihin kytkeytynyt järjestäytyneen rikollisuuden rahaa.
– Ei alamaailmalla ole käytännössä rahaa. Hehän vain yrittävät periä rahaa, Onni Sarmaste sanoo lehdelle.
Tiina Jylhän taustalta löytyy puolestaan reilut kymmenen vuotta sitten tuomiot törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta.
Jylhän kumppania Tapani Tape Valkosta epäillään parhaillaan törkeästä dopingrikoksesta, lääkerikoksesta ja rahanpesusta. Oikeustieteen tohtori Kari Uoti oli aikoinaan 1980-luvun lopun kasinotaloushuuman tunnetuimpia kasvoja.
Kiinalaisten kasvomaskien kaupassa riidanalainen summa on tiettävästi viisi miljoonaa euroa. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema ei ole halunnut enää kommentoida tarkemmin tilannetta. Myöskään sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselta ei toistaiseksi ole saatu kommenttia.
Lue myös: Kiinasta tuodut hengitysmaskit eivät sovellu sairaaloihin – ”Tavara oli muuta kuin oli tilattu”
Kommentoi Facebookissa