JALKAPALLO HIFK porskuttaa jalkapallon Veikkausliigassa hyvässä liidossa. Tiistaina joukkue kasvatti pisteputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi voitettuaan kotiottelussaan Seinäjoen Jalkapallokerhon 2–1.
Jakob Dunsby teki voittomaalin jo 8. minuutilla. HIFK:n maalivahti Arnold Origi torjui rangaistuspotkun toisella jaksolla. HIFK otti toisen perättäisen voittonsa. Tiivis puolustuspeli toimii.
HIFK:n tausta-asiatkin ovat kunnossa, ainakin rahallisesti, kun keväällä Helsinkiin ilmaantunut kiinalaisomistaja Chang Jin on turvannut seuran talouden ja nostanut HIFK:n Veikkausliigan toiseksi rahakkaimmaksi organisaatioksi. HIFK:n fanit ovat epäilleen kiinalaisen tarkoitusperiä, mutta seisovat toistaiseksi joukkueen takana. Katsojamäärä tiistaina oli 1879, joten yleisökadosta ei voi puhua.
HIFK arvioitiin kauden alussa putoajaehdokkaaksi. Sarjataulukossa joukkue on yhdeksäntenä vain kuuden pisteen päässä kärjestä.
Toisessa tiistain ottelussa Rovaniemen Palloseura nappasi vieraissa 2–1-voiton FC Lahdesta. Youness Rahimi ja Lucas Lingman maalasivat RoPSin 2–0-johtoon, eikä Lahden kiri riittänyt.
Lahdessa katsojia oli enemmän kuin Helsingissä. Yleisömäärä oli 2922, mikä oli korkeampi lukema kuin Lahdessa tavallisesti.
RoPS ja FC Lahti ovat HIFK:n kanssa tasapisteissä. Lahti on kahdeksantena ja RoPS kymmenentenä.
Veikkausliiga on alkanut ainakin tasaisesti. Alkusarja on puolivälissä ja kymmenen joukkuetta on kuuden pisteen sisällä. Vain VPS ja KPV ovat selvästi muiden takana.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HJK:lla kävi tuuri euroarvonnassa – muilla suomalaisilla ei
Kommentoi Facebookissa