Kiinan F1-kilpailu todennäköisesti peruuntuu – pelko Tokion olympialaisista meni överiksi

Formula ykkösten Kiinan Grand Prix on järjestetty Shanghaissa sijaitsevalla radalla vuodesta 2004 lähtien.

Formula ykkösten Kiinan Grand Prix on järjestetty Shanghaissa sijaitsevalla radalla vuodesta 2004 lähtien. (Kuva AOP)

Formula ykkösten Kiinan osakilpailua tuskin ajetaan huhtikuussa. Tokion olympiakisoja koronavirus ei kuitenkaan uhkaa.

FORMULA 1 Formula ykkösten kauden 2020 kalenterissa on peräti 22 osakilpailua, mikä on sarjan uusi ennätys. Todennäköisesti ennätys jää kuitenkin syntymättä, koska Kiinan F1-kisan järjestäminen on koronaviruksen takia vaakalaudalla.

Kiinan Grand Prix olisi määrä järjestää Shanghain jättikaupungin alueella sijaitsevalla moottoriradalla 19. huhtikuuta. Aikaa kilpailuun on yli kaksi kuukautta, mutta koronaviruksen itämisaika kestänee pitkälle kevääseen saakka.

Shanghai sijaitsee noin 800 kilometrin päässä epidemian keskuspaikasta Wuhanista. Shanghaissa on todettu vajaat parisataa koronavirustartuntaa ja yksi viruksen aiheuttama kuolemantapaus.

Wuhan ja Hubein maakunta on eristetty muusta Kiinasta. Lisäksi Kiina on rajoittanut matkustamista maan sisällä. Viruksen leviämistä on saatu rajoitettua tehokkaasti.

On kuitenkin toinen juttu, miten nopeasti Kiinassa palataan normaaliin elämään. Kaikki massatapahtumat on maassa toistaiseksi peruutettu. Urheilutapahtumia ei järjestetä ainakaan helmikuussa eikä välttämättä maalis- tai huhtikuussakaan.

Formula ykkösten strategiaryhmä kokoontuu keskiviikkona keskustelemaan F1-kilpailun kohtalosta. Lopullista päätöstä kisan peruuttamisesta tuskin vielä tulee, mutta tämän hetken tilanteen perusteella on hyvin todennäköistä, ettei Shanghaissa tänä vuonna ajeta.

Edellisen kerran F1-kilpailu jäi järjestämättä keväällä 2011. Silloin ajamatta jäi Bahrainin Grand Prix maan levottoman poliittisen tilanteen takia.

Koronavirus huolettaa. Media ottaa samalla kaiken irti viljelemällä klikkiotsikoita. On ollut spekulointia, että heinä-elokuussa järjestettävät Tokion olympiakisat olisivat uhattuna.

Japanissa poliittinen johto ja kisajärjestäjät tyrmäsivät moiset spekuloinnit suoralta kädeltä. Japanissa on todettu 22 koronavirustartuntaa, mutta mistään epidemiasta ei voi puhua. Sairastuneet on eristetty, eikä kukaan sairastuneista ole kuollut.

Olympiakisoihinkin on aikaa vielä viisi kuukautta. Viruksen leviäminen Kiinan rajojen ulkopuolelle on jo saatu kuriin. Spekulointi olympialaisten peruuttamisesta on absurdia.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Olympiaurheilijoille jaettu tukirahoja – Tokiossa nollan mitalin katastrofiuhka

Kommentoi Facebookissa