Kiistellyn Toriparkin rahoitusselvitys hyväksyttiin viimein – kustannusarviosta esitettiin epäilyksiä

Toriparkki tulee sijaitsemaan Turun keskeisellä paikalla Kauppatorin alla.

Toriparkki tulee sijaitsemaan Turun keskeisellä paikalla Kauppatorin alla. (Kuva Turun kaupunki)

Toriparkin rakennustyöt alkanevat Turussa lokakuussa, Kauppatorilla on jo tehty arkeologisia kaivauksia.

TORIPARKKI Turun Kauppatorin alle on suunniteltu toriparkkia jo 1990-luvulta lähtien. Kiistelty hanke sai uutta vauhtia, kun turkulaiset liikemiehet perustivat vuonna 2006 Turun Toriparkki Oy -nimisen yhtiön. Yhtiön hallituksesta löytyi kaupungin isokenkäisiä, sellaisia nimiä kuin Puolimatka, Ketonen, Salmela ja Vaiste.

Yllättäen syksyllä 2017 yhtiön koko osakekanta myytiin miljoonalla eurolla T-Park Oy -nimiselle yhtiölle, jonka hallituksen ainoa jäsen on Skanskan entinen aluejohtaja Jari Pölönen.

Asemakaavamuutos hyväksyttiin Turun kaupunginvaltuustossa vuonna 2012 vain yhden äänen turvin. Vuonna 2016 alueesta tehtiin vuokrasopimus 50 vuodeksi. Turun rakennuslautakunta myönsi marraskuun lopussa 2017 Toriparkille rakennusluvan äänin 8–5. Rakennusluvasta jätettiin rakennustöiden aiheuttamia vaurioita pelkäävien naapurikiinteistöjen toimesta kaksi valitusta Turun hallinto-oikeuteen.

Toriparkin noin 600 auton maanalaisen pysäköintihallin rakennuskustannukseksi on esitetty 40 miljoonaa euroa. Turun kaupunki vastaa rakennustöistä 80 senttimetrin syvyyteen, kaupungin kustannuksiksi on arvioitu 30 miljoonaa euroa. Hankkeen on kuitenkin pelätty kaatuvan kokonaan veronmaksajien syliin.

Toriparkin rahoitus- ja vakuusselvitys luvattiin tammikuussa 2018. Selvitystä ei kuulunut, ja huhtikuussa kerrottiin finanssiryhmä Taaleri Oyj:n järjestelevän rahoitusta. Toukokuussa Taalerin omistama tytäryhtiö Taaleri Sijoitus Oy tuli Turun Toriparkki Oy:n enemmistöomistajaksi. Turun kaupunginhallituksen saama ”Turun Toriparkki Oy rahoitus, vakuus ja vakuusselvitys” -nimellä kutsuttu paperi oli kuitenkin vain puolen liuskan tiedote, jossa todettiin Taalerin omistus ja yleisluonteisia toteamuksia.

Maanantaina pidetyssä Turun kaupunginhallituksen kokouksessa apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen esitti viimein, että saadun selvityksen mukaan investointihanke rahoitetaan Turun Toriparkki Oy:n omalla pääomalla, yhtiön liikkeeseen laskemalla Taaleri Oyj:n järjestämällä omapääomaehtoisella juniorivelkakirjalainalla sekä liikepankin järjestämällä projektirahoituksella.

Yhtiön taseessa vahvistetun pääoman lisäksi rahoituskokonaisuus muodostuu pankkilainasta, jonka osalta yhtiö toimitti kaupungille liikepankin antaman sitovan luottopäätöksen ehtoineen. Näin käytettävissä olisi yli 40 miljoonaa euroa. Kaupunki salasi pöytäkirjan liitteet perustellen ratkaisua Lailla viranomaisten toiminnan julkisuudesta.

Yhtiö vastaa vahingonkorvauslain ja ympäristövahinkolain nojalla kaikista vahingoista, joita pysäköintilaitoksen ja niihin kuuluvien rakenteiden rakennustyöstä kaupungille tai kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheutuu. Urakoitsijalla on muun muassa toiminnan vastuuvakuutus.

Kaupunginjohtaja Minna Arveen ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti, että Turun Toriparkki Oy:n selvitykset antavat riittävät tiedot sen varmistamiseksi, että pysäköintilaitoksen investointihanke toteutuu. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho ja Pirjo Rinne tekivät vastaehdotuksen:

”Rakennushankkeesta saadun kuvauksen perusteella ei voi varmistua kustannusarvion realistisuudesta eikä siten rahoituksen riittävyydestä. Luotettavaa selvitystä kustannuksista ei ole. Selvityksen perusteella rakennushankkeen toteuttamiselle ei myöskään ole asetettu riittäviä vakuuksia ja vakuutuksia eikä ole lainkaan olemassa vakuutusta rakennusaikana tai sen jälkeen rakennuspaikan ympäristössä kiinteistöille mahdollisesti aiheutuvien vaurioiden korvaamiseksi.”

Esitys ei kuitenkaan saanut kannatusta muilta Turun kaupunginhallituksen jäseniltä. Kauppatorilla on jo tehty arkeologisia kaivauksia ja alueen liikennejärjestelyitä muutettu. Varsinaisen Toriparkin rakennustyön uumoillaan alkavan lokakuun alussa. Investointi toteutetaan vuosien 2018–2020 aikana.

Lue myös: Kiistellyn toriparkin rahoituksesta ei saatu vieläkään selvyyttä – katsotaan taas kesäkuussa

Kommentoi Facebookissa