SOTAHISTORIA Viime vuosina sotahistoriaa on pyritty kirjoittamaan uudestaan, eikä todisteiden puutteen ole aina annettu häiritä haluttua tulkintaa.
Maan päälehti Helsingin Sanomat julkaisi juuri jälleen laajan artikkelin, jossa historioitsija Oula Silvennoinen syyllistää suomalaisia väittämällä, että Itä-Karjalassa ”valmisteltiin tekoa, joka kansainvälisessä oikeudessa katsotaan sotarikokseksi”. Erityisen huomion häneltä saa neuvostovankien kohtelu.
Samassa artikkelissa Antero Holmila puolestaan myöntää, että suomalaisten vapaaehtoisten SS-miesten – Panttipataljoonan – osalta mitään konkreettista todistetta kansanmurhaan osallistumisesta ei ole löytynyt, mutta ”näkemykseni on, että suomalaiset ovat osallistuneet juutalaisten tuhoamiseen”.
Klassisen sanonnan mukaan sotasankarin ja sotarikollisen ero on siinä, kummalla puolella on taistellut. Voittajien vai hävinneiden. Olavi Lempisen teos Suuremman Suomen puolesta – SS-mies Aarre Jylhänmaan palvelusvuodet (Bazar) peilaa tätä kahtiajakavaa näkemystä päähenkilönsä elämänkaaren mukana.
Kirja perustuu suomalaisen SS-vapaaehtoisen Aarre Jylhänmaan päiväkirjoihin ja muisteluihin, lähdeteosten lisäksi. Teos ehti aiheuttaa jo heti ilmestyessään Porissa pienen kohun, kun yksi Jylhänmaan tyttäristä paheksui hänelle yllätyksenä tullutta teosta ja kirjoitti yleisönosastossa, kuinka ”pakkomielteisen syyllisten esiin kaivamisen” voisi jo lopettaa. Osasyy purkaukseen lienee porilaisen dekkaristin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt romaani, jossa vanhus – entinen suomalainen SS-mies – yritetään murhata.
Tältä osin huoli on aiheeton, Lempinen kohtelee päähenkilöään ymmärryksellä. Hän kirjoittaa, kuinka Jylhänmaa ei koskaan voinut käsittää mitä oli tehnyt väärin, lähtiessään suursodan kynnyksellä ja valtiovallan hyväksynnällä oppimaan sotataitoja ja uusien aseiden käyttöä Saksan armeijassa.
Itsenäisen Suomen historian kipukohdat alkavat, kun poika on vasta puolitoistavuotias. Punaiset ampuivat hänen isänsä, kaupungista poistumaan pyrkineen konstaapeli Oskar Jylhänmaan Porin lyseon pihalla teloitusrivistössä, yhdessä kymmenen muun kanssa helmikuussa 1918.
Aarre Jylhänmaa osallistui talvisotaan kersanttina. Keväällä 1941 Jylhänmaa lähti SS-joukkoihin ja kuului viidestä kuljetuserästä kolmanteen, joka saapui Danzigiin toukokuussa 1941. Vapaaehtoisia suomalaisia oli kaikkiaan noin 1400, kun Waffen-SS-joukkoihin kuului suurimmillaan 950 000 sotilasta.
Sotaa kokemattomat lähetettiin puolen vuoden koulutukseen, kokemusta omaavat liitettiin Wiking-divisioonaan. Jylhänmaa ehti saada ennen divisioonan liikkeelle lähtöä kaksi päivää SS-koulutusta, joka oli vain kasarmin siivoamista. Monikansalliseen armeijaan saksalaisissa univormuissa kuului myös muun muassa norjalaisia, tanskalaisia ja hollantilaisia.
Jylhänmaa ei ollut uskoa silmiään, kun sotatien varrella kyläläiset tulivat suutelemaan saksalaisajoneuvojen kyljissä olevia palkkiristejä. Heitä pidettiin sankareina, jotka olivat tulleet vapauttamaan ukrainalaiset kommunismin ikeestä.
Lembergin – nykyisen Lvivin – kaupungissa Puolan ja Ukrainan rajamailla suomalainen näki, kuinka neuvostomiehityksen jäljiltä pienen pojan alaston ruumis oli isketty pistimellä puiseen kirkon oveen, viinikellarissa oli kaksi sataa teloitettua lasta. Lapset olivat pakoon lähteneiden puolalaisten.
Kun saksalaiset olivat ajaneet neuvostojoukot kaupungista, alkoi paikallisten asukkaiden hirvittävä kosto, joka kohdistui juutalaisiin. Jylhänmaa pohtii kirjassa, olisiko täynnä raivoa olevaa valtavaa väkimäärää voitu edes pysäyttää ja olevan vaikea arvioida, olisivatko SS-joukot sitä halunneetkaan.
Aarre Jylhänmaan SS-univormu vaihtui kesällä 1942 takaisin suomalaiseen. Suomen armeijan ilmatorjunnassa palvellut Jylhänmaa oli saanut tutkakoulutuksen Saksassa ja ymmärsi, että ilman kyseisiä laitteita Helsinki tultaisiin tuhoamaan. Niin olisi käynytkin puna-armeijan siviileihin kohdistuneissa pommituksissa vuonna 1944.
Lempinen puntaroi, kuka toisessa maailmansodassa oli suurin sotarikollinen. Syyllistyivätkö neuvostoliittolaiset sotarikoksiin enemmän kuin saksalaiset? Entä englantilaiset, Dresdenin siviiliväestöä pommittaneet lentäjät, tai atomipommeja Japaniin pudottaneet amerikkalaiset? Täsmällistä ja moraalisesti oikeaa vastausta on mahdotonta antaa.
Uudet tuulet puhalsivat sotien jälkeen, valta vaihtui Valtiollisessa poliisissa ja valvontakomissio saapui maahan. Vänrikki Aarre Jylhänmaa erotettiin monien entisten SS-miesten tavoin armeijan palveluksesta ja hän joutui Valpon kuulusteluihin.
Yleisessä saunassa Jylhänmaa tapasi entisen työkaverinsa, joka oli loikannut aikoinaan Neuvostoliittoon, ja lähetetty desanttina Suomeen. Nyt mies kahden toverinsa kanssa yritti polttaa entisen SS-miehen kiehuvalla vedellä, mutta kiinnipitäjät tajusivat viime hetkellä palavansa itsekin. Jylhänmaa selvisi toisen jalan palamisella ja arpeutumisella.
Lopulta elämä alkoi asettua pikkuhiljaa uomiinsa. Aarre Jylhänmaa kuoli 7.12.2003. Tällä hetkellä suomalaisia SS-vapaaehtoisia on elossa enää kaksi.
Kommentoi Facebookissa