TRAGEDIA Monen mielestä ei tule poistumaan pitkään aikaan se surullinen maanantaiaamu, jolloin Itä-Uudenmaan poliisi kertoi saaneensa klo 7.59 hälytyksen Porvoon keskustassa Lyseon leikkipuistossa tapahtuneen väkivallanteon johdosta.
Pienen tytön isä, 38-vuotias Karibialta kotoisin ollut Ranskan kansalainen, oli hakenut kolmevuotiaan lapsen luvatta kotoa ja vienyt hänet läheiseen puistoon. Mies oli alkanut pahoinpidellä pientä lasta puukottamalla.
Poliisipartio sai keskeytettyä väkivallanteon käyttämällä tarvittavia voimakeinoja. Lapsi toimitettiin sairaalahoitoon, mutta hän menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Poliisi kirjoitti tapauksesta poikkeuksellisen kommentin poliisilaitoksen Facebook-sivulle.
”On tehtäviä ja sitten on toisenlaisia tehtäviä. Tänään oli tehtävä jota ei kukaan halua kohdalleen, tapahtumia jota ihmismieli ei meinaa käsittää. Pieni lapsi menehtyy väkivallan seurauksena, viaton ihmislapsi.”
Poliisi otti välittömästi tapahtumapaikalta kiinni epäillyn tekijän. Tapahtuneen taustalta löytyy vaikea huoltajuusriita. Pikkutytön suomalainen äiti oli myös hakenut lähestymiskieltoa isää vastaan.
Pikkutytön äiti on nyt julkaissut Uusimaa-lehdessä muistoilmoituksen, jossa hän kiittää muita myötäelämisestä.
”Lämmin kiitokseni teille kaikille, jotka olette muistaneet 3-vuotiasta tytärtäni viemällä puistoon kynttilöitä, kukkia ja pehmoleluja. Kiitos osanotosta suureen suruuni – Pienen enkelin äiti –”
Tapauksen oikeuskäsittely on kesken, Päivän Lehti kirjoitti asiasta aikaisemmin tässä.
Kommentoi Facebookissa