Kittilän kuntapäättäjille tuomio virka-aseman väärinkäyttämisestä – päätöksille ei kunnan edun mukaisia perusteita

Kittilän vyyhti lähti aikoinaan Levin hissiyhtiön uuden hissihankinnan kilpailutuksesta. (Kuvituskuva Fotolia)

Korkein oikeus katsoi, että päätösten vaikuttimena oli pyrkimys hyödyttää entistä hissiyhtiön toimitusjohtajaa.

KITTILÄ Korkein oikeus on tuominnut kunnanhallituksen entisen puheenjohtajan Timo Kurulan 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja muut vastaajina olleet kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet sakkorangaistuksiin virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kunnanhallitus oli kokouksessaan 16.12.2013 päättänyt peruuttaa kunnanjohtajan tekemän tutkintapyynnön kuntakonserniin kuuluvan hiihtohissiyhtiön entisestä toimitusjohtajasta ja antaa kunnan edustajille omistajaohjausta, jonka mukaan tämä oli palautettava toimitusjohtajaksi.

Laajalti julkisuudessa ollut ja kiemuraiseksi kehittynyt vyyhti lähti alun perin sähköpostista. Kunnan pääomistama Levi Ski Resort -yhtiö käynnisti aikoinaan uuden hissihankinnan suunnittelun. Toimitusjohtaja Jouni Palosaari vihjaisi sähköpostilla Doppelmayr-hissitoimittajalle ehdoista, joilla se alittaisi kilpailevan tarjouksen tehneen Leitnerin hinnan.

Asian paljastuttua toimitusjohtaja sai potkut ja kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki tutkintapyynnön Jouni Palosaaresta. Asetelma kääntyi ympäri, kun kunnanhallitus perui tutkintapyynnön sekä paikalliseen mahtisukuun kuuluneen Palosaaren irtisanomisen, kuntapäättäjät antoivat puolestaan Mäkelälle potkut.

Korkein oikeus katsoi, että kunnanhallituksen päätösten ensisijaisena vaikuttimena oli ollut tarkoitus pyrkiä hyödyttämään entistä toimitusjohtajaa. Kunnanhallituksen jäsenillä ei ollut päätöksille kunnan etuun perustuvia hyväksyttäviä perusteita. Näin ollen kunnanhallituksen jäsenet olivat päätökset tehdessään käyttäneet päätösvaltaansa hallintolaissa säädettyjen periaatteiden vastaisesti.

Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus olivat aiemmin hylänneet syytteet. Korkein oikeus käsitteli asiaa vain tutkintapyynnön peruuttamisen ja omistajaohjauksen antamisen osalta. Muilta osin hovioikeuden tuomio, jolla syytteet oli hylätty, jäi lainvoimaiseksi. Korkein oikeus ratkaisi asian toimitettuaan suullisen käsittelyn.

Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja ja asiassa aktiivisesti toiminut kunnanhallituksen jäsen tuomittiin 60 päiväsakon sakkorangaistukseen. Kolme kunnanhallituksen jäsentä tuomittiin 40 päiväsakon sakkorangaistukseen ja kaksi kunnanhallituksen kokoukseen ensimmäistä kertaa osallistunutta varajäsentä 10 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Lue myös: Kittilän kuntapäättäjät vapautettiin syytteistä – ”Aika vaikea uskoa, että tällainen tuomio tästä tuli”

Kommentoi Facebookissa