Kohta lähes miljoona kävijää kirkossa – Temppeliaukion kirkko on suosittu nähtävyys

Temppeliaukion kirkko on vaikuttava nähtävyys sisältä.

Temppeliaukion kirkko on vaikuttava nähtävyys sisältä. (Kuva Helsingin seurakunnat)

Temppeliaukion kirkossa on saavutettu uusi kävijäennätys, suosio on viime vuosina liki kaksinkertaistunut.

NÄHTÄVYYS Lokakuun loppuun mennessä Temppeliaukion kirkossa Helsingissä on käynyt jo noin 830 000 vierailijaa, vuoden lopussa kävijämäärän odotetaan nousevan lähelle 900 000 vierailijaa. Tässä luvussa eivät ole mukana konserteissa, messuissa ja kirkollisissa toimituksissa käyvät henkilöt, joten kävijämäärä on vieläkin suurempi.

Aiemmin kirkon kävijämäärä on ollut noin puoli miljoonaa vierailijaa vuodessa. Viime vuonna kävijöitä oli lähes 700 000 ja tänä vuonna tuo määrä ylitettiin jo loppukesästä.

Temppeliaukion kirkko rakennettiin vuonna 1969. Lähes siitä saakka se on ollut yksi Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä ja merkittävä konserttipaikka. Viime vuosina kävijämäärät ovat vain kasvaneet.

– Olemme olleet iloisia siitä, että kirkko on edelleen kiinnostava vierailukohde monille turisteille. Olemme kuitenkin huomanneet, että vierailijoistamme suurin osa on turisteja ja pääkaupunkiseutulaiset vierailevat kirkossa harvemmin, Temppeliaukion kirkon turistityöstä vastaava palvelupäällikkö Eekku Aromaa kertoo.

Messuihin tiistaina kello 9 ja sunnuntaina kello 10 on aina vapaa pääsy. Töölön seurakunnan jäsenet, alle 18-vuotiaat ja voimassa olevalla Museokortin haltijat pääsevät kirkkoon muulloinkin sisään ilmaiseksi, mutta muilta kirkon pääsymaksu on ollut tämän vuoden alusta kolme euroa hengeltä. Marraskuussa ja joulukuun alussa perjantaihin 8.12. saakka Temppeliaukion kirkkoon pääsee koodilla ”marraskuu” kaksi yhden hinnalla kirkon aukioloaikoina.

– Meillä on paljon nähtävää myös helsinkiläisille, joita haluamme erityisesti kutsua käymään! Esimerkiksi Slush-tapahtuman aikaan kirkko on valaistu vaaleanpunaiseksi Slush-tapahtuman teeman mukaisesti ja keskiviikosta lauantaihin on yleensä aamupäiväkonsertteja, Aromaa jatkaa.

Kirkko on auki maanantaista lauantaihin kello 10–17 ja sunnuntaisin kello 12–17, paitsi toimitusten, esimerkiksi kasteen, aikana.

Kommentoi Facebookissa