Kohta ryöstetään vain kahta kirjainta

Monet Siwat ovat jo muuttuneet K-Marketeiksi. (Kuva AOP)

Monet Siwat ovat jo muuttuneet K-Marketeiksi. (Kuva AOP)

Nyt kun viimeisiäkin ikonisia SIWA-kylttejä ruuvaillaan alas, niin vähittäiskaupan oligopoli vahvistuu.

KOLUMNI Jos joulukuussa 2016 eksyy Tammelantorin kupeeseen Tampereella, tarttuu verkkokalvoille kahteen minuuttiin kolme K-kauppaa. Ei auta enää alkoholimyynnin vapauttaminen, sillä kaksi kovaa venkslaa kohta myös kaljan hintaa verottajan kanssa kilpaa.

Positiivista tässä kahden kaupassa onkin se, että näpistysten luulisi vähenevän; K-Marketia ei aktiivisten myyjien vuoksi uskalleta ryöstää ja Sale ei ole Siwa.

Moni vasta-argumentoija heittää ilmoille sinänsä oivan kysymyksen: “Eihän uusia tulijoita kukaan estä saapumasta markkinoille?” Se on kuitenkin sama, kun kysyisi että miksei Silja Linea vastaan taisteleva Sipoon Soutajat ry lähtisi rakentamaan valtamerilaivaa.

S- ja K-ryhmän markkinaosuus pyörii yli 80 prosentissa, joten saa olla todella tasokasta toimintaa poliittisine kytköksineen, mikäli näihin karkeloihin haluaa osallistua.

Lidl on tunnetusti ollut valopilkku viime vuosien ajan suorina ja epäsuorina vaikutuksina hintaan, mainontaan sekä terveeseen kilpailuun. Se onkin päässyt vuosien mittaan peliin mukaan. Esimerkiksi M-Ketju puolestaan on uudempi tulokas, joka syntyi vastustuksesta S-ryhmän Spar-kauppaa kohtaan. Näiden ja muiden Suomessa toimivien pienempien ketjujen markkinaosuudet ovat kuitenkin prosenttejen luokkaa.

Siwan viimeiseksi jäänyttä ilmettä Lappajärvellä kuvattuna. (Kuva Santeri Viinamäki)
Siwan viimeiseksi jäänyttä ilmettä Lappajärvellä kuvattuna. (Kuva Santeri Viinamäki)

Suomessa on Euroopan keskittynein vähittäiskauppa ja suhdeluvut ovat sen verran ylivoiman puolella, että kyyti on kohta kylmempää kuin hevosajelu Hämeenkadulla.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto vaatii, että Kesko myy 60 Suomen Lähikaupan kauppaa kilpailijoilleen, mutta ostajaehdokkaita ei ole paljoa.

Esimerkiksi huoltoasemapalveluja tarjoavia tahoja on ollut tarjolla hieman tasaisemmin. Toistaiseksi. Jäänee nähtäväksi kuinka kauan menee siihen, että K-Marketit valtaavat Nesteiden lisäksi Teboilit sun muut kuppilat, ja kisassa on vastassa enää ABC.

Tiedustellessani skotlantilaisten vieraideni mielipidettä heidän vastaavasta kauppatilanteestaan, oli vastaus jo ennen rallienglannin maailmanmestaruusyritystä seuraavanlainen: “Kyllä, aivan ehdoton juttu! Valikoima monipuolisempaa, hinnat halvempaa.”

Basisti Skotlannistakin jo ymmärtää, kuinka hintakilpailukyky käytännössä pidetään kilpailuna – ei halpuutuksena, reiluuttamisena tai minkään sortin mammonamarkkinana.

Mutta ne tuotothan valuvat sitten ulkomaille. Ja kaupasta ei saa enää kotimaista tavaraa. Sehän se olikin.

Ei muutakun asiakasomistaja-bonuskorttia vinguttamaan.

Kommentoi Facebookissa