Koirapartio otti kiinni asuntoauton rosvonneen miehen – poliisikoiran palkkiona oli nakki

Poliisin koirapartiot ovat tehokkaita eksyneiden sekä pakomatkalla olevien etsinnöissä.

Poliisin koirapartiot ovat tehokkaita muun muassa eksyneiden sekä pakomatkalla olevien etsinnöissä. (Kuvituskuva Fotolia)

Asuntoauto suistui ojaan ja sen kuljettaja juoksi metsään pakoon.

KÄYTTÖVARKAUS Pohjanmaan poliisi kertoo 27.5. klo 6.27 aikaan Kannuksesta alkaneesta moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Asuntoauton omistaja oli ilmoittanut hätäkeskukseen, että heidän asuntoautoaan varastetaan parhaillaan Kannuksessa.

Poliisipartio suuntasi kohti Kannusta, toista partioautoa vastaan ajoi kyseinen auto Riipan kohdilla. Partioauto kääntyi auton perään ja seurasi sitä kohti Kälviän keskustaa. Sieltä auto jatkoi kohti Lahnakoskea suuntana valtatie 13. Toinen partioauto tuli asuntoautoa vastaan Lahnakoskentien risteyksessä ja kääntyi auton perään kohti Kokkolaa.

Asuntoauto puolestaan kääntyi kohti Sokojaa ja noin kilometriä ennen Storkohmon kaatopaikkaa suistui ojaan. Auton kuljettaja juoksi metsään. Tässä vaiheessa myös koirapartio liittyi tehtävään.

Koirapartio tarkasti asuntoauton poliisikoiralla, ja lähti jäljestämään epäiltyä. Noin 15 minuuttia jäljestämisen jälkeen kohdehenkilöstä saatiin havainto. Mies lopetti pakenemisen eikä tehnyt vastarintaa koirapartion käskyttäessä tätä koiralla. Kyseinen 27-vuotias mies otettiin kiinni ja toimitettiin Kokkolan poliisivankilaan. Poliisikoira sai palkkioksi nakin.

Lue myös: Teeveestä tuttu 11-vuotias poliisikoira ei ehtinyt nauttia eläkepäivistä – ”Sauli-koira nukkui pois”

Kommentoi Facebookissa