KULTAJUHLAT Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onnitteli Suomen jääkiekkomaajoukkuetta maailmanmestaruuden kultajuhlissa Kaisaniemessä.
Kiitokseksi hienosta saavutuksesta ja peräänantamattomasta taistelusta, presidentti luovutti joukkueen kapteenille Marko Mörkö Anttilalle Suomalaisen Työn Liiton avainlipun. Presidentti Niinistö totesi, että Leijonat ovat tehneet suomalaista kiekkohistoriaa.
– Olette te aika velikultia.
Yksin ei Niinistö Kaisaniemessä MM-kultamitalista onnittelemassa ollut, mukana oli arviolta ehkä jopa 50 000 lätkäfania. Esiintyjinä nähtiin muun muassa JVG, Teflon Brothers, Arttu Wiskari, Paula Vesala ja Nelli Matula.

Samuli Edelmann vaihtoi hittinsä Peggy sanat niin, että kappaleen nimeksi tuli tietysti Mörkö. Juhlan aikana kuultiin myös We Are the Champions, joka sai Leijonajoukkueen yhtymään lauluun. Ilta jatkui vielä kansalaisjuhlan jälkeen, kun maailmanmestarit saatettiin poliisisaattuessa ravintola Teatteriin.
Leijonat vei sunnuntain ja maanantain mediakisassa pidemmän korren myös Suomen uusista mepeistä. Mediaseurantayhtiö Retrieverin mukaan Leijonien pelaajat ja päävalmentaja Jukka Jalonen mainittiin mediassa 4 592 kertaa vastavalittujen meppien kerätessä 3 492 mainintaa.
Leijona-kapteeni Marko Anttila nousi kyseisen tarkastelujakson kärkinimeksi 785 maininnalla. Mepeistä eniten näkyvyyttä saivat Eero Heinäluoma 405 maininnalla sekä Laura Huhtasaaren 333 mainintaa.
Kommentoi Facebookissa