PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkustaa Venäjälle Arkangeliin 30. maaliskuuta 2017 kansainväliseen arktiseen foorumiin. Presidentti Niinistö osallistuu foorumissa People and the Arctic -paneelikeskusteluun.
Paneelin muut osallistujat ovat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson. Puolitoista tuntia kestävä paneelikeskustelu pidetään Arkangelin Lomonosov Drama Theatre -rakennuksessa. Keskustelun moderaattorina toimii amerikkalaisen CNBC:n englantilainen uutisankkuri ja talousjournalisti Geoff Cutmore. Presidentti Niinistöllä on lisäksi kahdenvälinen tapaaminen presidentti Putinin kanssa.
The Arctic – Territory of Dialogue -foorumi järjestetään nyt neljättä kertaa. Sen tavoitteena on edistää arktisen alueen yhteistyötä ja kestävää kehitystä. Edellisen kerran Venäjän järjestämä arktinen foorumi pidettiin vuonna 2013 Salehardissa. Presidentti Niinistö osallistui myös tuolloin tapahtumaan.
Niinistö ja Putin tapasivat Suomessa viimeksi viime vuoden heinäkuussa Kultarannassa, edellisen kerran Putin oli vieraillut samassa paikassa kolme vuotta aikaisemmin. Presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa Niinistö painotti tuolloin, että epäluottamuksen kierre olisi tärkeätä katkaista sekä Itämeren ympäristössä että Ukrainassa.
Presidentti Niinistö otti tunnetusti esiin myös Itämeren turvallisuuteen liittyvänä tekijänä esimerkin lentämisestä ilman transpondereita. Niinistö ehdotti, että yhteisesti sovittaisiin, ettei ilman transpondereita tapahtuisi lentoja. Putin piti ehdotusta tervetulleena ja sanoi Venäjän ottavan asian esille seuraavassa Nato–Venäjä-neuvoston kokouksessa, niin kuin tapahtuikin.
Kommentoi Facebookissa