Kolme rattijuopumusepäilyä samalle miehelle vuorokauden sisällä – autoilu päättyi poliisiasemalle

Verikokeiden jälkeen miehen sijoituspaikaksi päätettiin poliisiaseman kiinniottotilat.

Verikokeiden jälkeen miehen sijoituspaikaksi päätettiin poliisiaseman kiinniottotilat. (Kuva AOP)

Ajo-oikeutensa savonlinnalaismies oli menettänyt jo aikaisemmin.

RATTIJUOPUMUS Poliisipartio pysäytti Savonlinnan Kangasvuokontiellä autoilleen paikkakuntalaisen 1980-luvulla syntyneen miehen perjantaina iltapäivällä.

Miehelle tehty huumausainetesti antoi positiivisen tuloksen, joten hänen matkansa jatkui verikokeeseen rattijuopumuksesta epäiltynä. Ajo-oikeutensa mies oli menettänyt jo aikaisemmin.

Uudelleen sama mies jäi vastaavista rikoksista epäiltynä kiinni lauantaina aamulla hieman ennen kello kahdeksaa Miekkoniemellä ja tällä kertaa matka jatkui verikokeiden kautta poliisiasemalle kuulusteluihin.

Kolmannen kerran mies tavattiin ratista lauantaina kello 10.45 Miekkoniemellä sivullisilta tulleiden ilmoitusten perusteella. Verikokeiden jälkeen miehen sijoituspaikaksi päätettiin poliisiaseman kiinniottotilat uusien vastaavien tekojen välittömäksi estämiseksi.

Lue myös: Kuolonkolarin syyt selvisivät – rattijuoppo aiheutti vastaantulijoille jopa elinikäisiä vammoja

Kommentoi Facebookissa