TAPON YRITYS Itä-Suomen poliisi on saanut päätökseen esitutkintakokonaisuuden liittyen 13.7.2018 Joensuussa ravintola Ilonassa tapahtuneisiin kolmeen tapon yritykseen. Vuonna 1997 syntynyttä joensuulaista miestä epäillään ravintolan tapahtumiin liittyen kolmesta tapon yrityksestä ja vuonna 1998 syntynyttä miestä kahdesta tapon yrityksestä.
Tapahtumat olivat saaneet alkunsa ravintolan tupakkakopissa, jossa vuonna 1998 syntyneelle epäillylle ja vuonna 1989 syntyneelle asianomistajalle oli tullut sanallista riitaa. Vuonna 1998 syntynyt epäilty löi nyrkillä asianomistajaa kasvoihin ja vuonna 1997 syntynyt mies oli samaan aikaan hyökännyt asianomistajan kimppuun lyöden tätä useita kertoja veitsellä eri puolille vartaloa.
Tupakkakopissa oli tapahtuma-aikaan useita henkilöitä, jotka osallistuivat tavalla tai toisella tilanteesta alkaneeseen tappeluun. Tämän tappelun yhteydessä puukotettiin myös vuonna 2000 syntynyttä miestä keskivartaloon.
Tilanteessa mukana olleet epäillyt poistettiin tupakkakopista ja heidät toimitettiin alakertaan odottamaan poliisin paikalle saapumista. Alakerrassa epäillyt hyökkäsivät lähettyvillä olleen järjestyksenvalvojan kimppuun ja toinen epäillyistä puukotti järjestyksenvalvojaa useita kertoja eri puolille vartaloa. Tämän jälkeen molemmat epäillyt poistuivat ravintolasta Kauppakatua etelän suuntaan.
Vuonna 1997 syntyneen miehen epäillään pakomatkan aikana pudottaneen sadevesiviemäriin Joensuun torin kupeessa teräaseen, josta on laboratoriotutkimuksissa löytynyt sekä varmana tuloksena että viitteellisenä tuloksena asianomistajien DNA:ta ja viitteellisenä tuloksena rikoksesta epäillyn DNA:ta. Viitteellinen tulos tarkoittaa, ettei DNA-tulos ole täysin varma. Epävarma tulos voi johtua siitä, että teräase ehti olla pitkään sadevesiviemärin pohjaliejussa ennen poliisin taltioimista.
Vuonna 1997 syntynyt epäilty heitti paitansa pois päältään pakomatkan aikana ja poliisin löytämästä paidasta taltioitiin veritahroja. Näiden tahrojen laboratoriotutkimuksissa on löytynyt yhden asianomistajan DNA:ta. Epäillyt saatiin kiinni 14.7.2018 takaa-ajon jälkeen Jyväskylässä ja kiinnioton yhteydessä epäillyt vastustivat poliisia. Myös tämä rikostapauksen esitutkinta on saatettu päätökseen ja se syytetään muiden rikosten ohella Joensuussa.
Vuonna 1997 syntynyt epäilty ei ole kuulustelussa halunnut kommentoida rikosepäilyä millään lailla ja vuonna 1998 syntynyt epäilty on kertonut tapahtumista lähinnä oman osuutensa. Vaikka esitutkinnassa on käynyt ilmi, ettei vuonna 1998 syntynyt epäilty käyttänyt tapahtumien aikana teräasetta, häntä epäillään tästä huolimatta tekijäkumppanuudesta kahdessa tapon yrityksessä. Vuonna 1997 syntynyttä miestä epäillään kolmesta tapon yrityksestä.
Järkevää motiivia teoille ei ole olemassa tapahtumia edeltävää pientä sanallista riitaa lukuun ottamatta. Molemmat epäillyt olivat tapahtuma-aikaan päihtyneitä. Syyte asiassa on nostettava 11.10.2018 mennessä.
Lue myös: Poliisi epäilee 23-vuotiaan naisen olevan henkirikoksen uhri – mies otettu kiinni, toista etsitään
Kommentoi Facebookissa