Kolmevuotias pikkulapsi harhaili keskiyöllä taskulampun kanssa – nuorisojoukko pelasti kyytiin

Lapsi oli ehtinyt kävellä pimeässä taskulampun kanssa vajaat kaksi kilometriä.

Lapsi oli ehtinyt kävellä pimeässä taskulampun kanssa vajaat kaksi kilometriä. (Kuvituskuva Fotolia)

Ylivieskan Huhmarin hiihtokeskuksesta löytyi puolenyön aikaan pikkulapsi yksin harhailemasta.

POLIISI Ylivieskan Huhmarin hiihtokeskuksesta löytyi keskiviikkona puolenyön aikaan kolmevuotias lapsi yksin harhailemasta. Pakkasta oli kahdeksan astetta ja lapsi oli ulkovaatteissa ilman hansikkaita.

Poliisipartio suoritti lähietsintää herättäen asukkaat neljästä talosta, mutta lapsen lähtöpaikkaa ei löytynyt. Lopulta noin 1,5 tuntia lapsen löytymisestä löydettiin Huhmarin takaa ampumaradan vierestä auto lumeen juuttuneena. Auton luona oli mies toisen pienen lapsen kanssa.

Mies kertoi olleensa radalla ampumassa lasten nukkuessa autossa. Pois lähtiessään mies oli havainnut toisen lapsen kadonneen autosta ja samalla auto oli vielä jumittunut syvälle hankeen.

Lapsi oli ehtinyt kävellä pimeässä taskulampun kanssa vajaat kaksi kilometriä, ennen kuin paikalle sattumalta ajanut nuorisojoukko otti hänet kyytiinsä ja ilmoitti hätäkeskukseen. Paikalle tilattu sairaankuljetus totesi lapsen voinnin olosuhteisiin nähden hyväksi.

Lapsi palautettiin isälleen Ylivieskan poliisiasemalta. Sosiaaliviranomaiset jatkavat asian selvittämistä.

Kommentoi Facebookissa