LÖYTÖELÄINKOTI Raahen Löytöeläinkodilla on nyt rakkautta ilmassa, kun talon kuuluisimpiin kollipoikiin lukeutuva Leo on löytänyt rinnalleen viehkeän Mimosan. Pariskunta etsii nyt yhteistä loppuelämän kotia.
Päivän Lehti on kertonut myös aikaisemmin tassuamputaation läpikäyneestä Leosta ja sopeutumisesta arkeen kolmitassuisena.
– Leo on osoittautunut varsinaiseksi superpojaksi, sillä operaation jälkeinen elämä on sujunut erityisesti sopeutumisen puolesta mallikkaasti. Etutassun puuttuminen ei hidasta Leon elämää eikä arjen riemuja. Liikkuminen ja leikit sujuvat hyvin ja taustat huomioon ottaen jopa paremmin kuin ennen, löytöeläinkodin vastaavana toimiva Heli Kari taustoittaa.
Leo on luotu selviytymään, vaikka hylätty löytökissa ei ole saanutkaan vielä sitä rakastavaa loppuelämän kotia.
– Leolla kävi vähän huono tuuri, sillä pojalla oli jo koti, mutta pissaongelmien takia Leo palautui takaisin löytöeläinkodille. Onneksi syy merkkaamisiin löytyi, kun veimme Leon saman tien lääkäriin. Kollipojalta löytyi virstakiteitä, joihin määrättiin lääkitys ja ruokavalio. Nyt on kaikki kunnossa ja Leo voi kaikin puolin hyvin, löytöeläinkodilta kerrotaan.
Naapurihäkin ihana Mimosa
Leolla pyyhkii myös tunne-elämän puolella mallikkaasti, sillä avoinna olleesta naapurihäkistä löytyi ihana Mimosa.
– Aloitteen teki Leo ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Rakkaustarinan alkutahdit voidaan merkitä lokakuun toiselle viikolle ja siitä lähtien kaksikko on ollut erottamaton, vapaaehtoistyöntekijät kertovat naureskellen.
Leoa ja Mimosaa yhdistävät monet tekijät, joista vahvistavin side lienee tausta. Molemmat ovat hylättyjä ja eläneet pitkään vailla minkäänlaista turvaa.

Leon tarinan me jo tunnemme, mutta parin vuoden ikäinen Mimosa löytyi kesän aikana reilun kymmenen karvatassun kissapopulaatiosta. Löydettäessä Mimosa oli huonokuntoinen ja nälkiintynyt ja myös pikkukatin turkki oli kauttaaltaan valtavien takkujen peitossa.
– Onneksi myös Mimosa löydettiin ajoissa ja saatiin hoitoon. Nyt tästä pikkuisesta kissaneidistä on tullut hyvin viehkeä ja eloisa. Vain pieni arkuus ottaa vielä ajoittain vallan, mutta ajan kanssa ja ennen kaikkea Leon opissa tästäkin neidistä kuoriutuu vielä kaikkien kaveri.
Ikuisesti yhdessä
Leo on löytänyt Momisasta sielunkumppanin, jonka läsnäololla on henkisen hyvinvoinnin lisäksi myös arkea tasapainottavia vaikutuksia.
– Vaikka Leo ei ole koskaan ollut mikään jörrikkä, niin Mimosan myötä pojasta on tullut kaikin puolin pirteämpi. Ja vaikutus on molemminpuolinen. Näitä kahta emme halua emmekä myöskään tule erottamaan, joten heille haetaan jatkossa yhteistä loppuelämän kotia, löytöeläinkodin väki lupaa.
Mutta minkälaista kotia Leo ja Mimosa hakevat?
– Rakastavaa, tasapainoista ja lemmikkiarkeen sitoutuvaa. Niin Mimosan kuin Leonkin kohdalla täytyy ottaa huomioon heidän taustansa. Vaikka sopeutuminen oikeaan kissan elämään on hyvässä vauhdissa, niin hylätyksi tulemisen pelko saattaa kummitella pienten mielessä vielä pitkäänkin. Niinpä loppuelämän kodissa tulisi rakkautta ja rapsutuksia jakaa rajattomasti ja antaa tilaa sekä mahdollisuuksia myös pienille mielen nyrjähdyksille.
Raahen Löytöeläinkodilta muistutetaan, että jokaisella löytökissalla on takanaan traumaattinen kokemus, josta jokainen selviää omalla tavallaan ja omalla ajallaan.
– Haluamme antaa myös Leolle ja Mimosalle uuden mahdollisuuden onnellisiin kissanpäiviin. Mutta ennen sitä kaksikko saa totutella arkeen, elämään ja toisiinsa löytiksen suojissa.
Lue myös: Amputaatio paransi löytökissan elämänlaatua – ”Leo pärjää erinomaisesti kolmellakin tassulla”
Kommentoi Facebookissa