KORIPALLOILU Hyvin kaupaksi käyneiden koripalloilun EM-kisojen lippupakettien myynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9. Myyntiin vapautuvat kaikkien Suomen lohkossa pelaavien maiden Follow Your Team -lippupaketit.
Myyntiin vapautuvat lippupaketit sisältävät Suomen viisi kotiottelua Helsingin Hartwall Arenalla 31.8.–7.9.2017 välisenä aikana. Samalla myyntiin tulevat muiden Suomen lohkossa pelaavien maiden FYT-lippupaketit, jotka sisältävät myös Suomea vastaan pelattavan ottelun.
Arpa oli suomalaisen huippukoripallon kannalta suosiollinen Istanbulissa, missä arvottiin kesän 2017 EM-kisojen alkulohkot. Susijengi ottaa ensi elo-syyskuussa Hartwall Arenalla mittaa kumppanimaansa Islannin lisäksi hallitsevasta EM- ja MM-pronssimitalisti Ranskasta, perinteisestä koripallojätti Kreikasta sekä yllätyskelpoisista Sloveniasta ja Puolasta.
Suomen ja Islannin faneilla on ollut etumatkaa FYT-lippujen ostamiseen. Vilkkaasti käynnistyneen lipunmyynnin myötä Suomelle on jo varmistunut yli 5 000 innokasta fania kannattajajoukkoon jokaiseen viiteen Helsingissä pelattavaan EM-kisaotteluun.
– Saamme Suomeen tukun hienoja koripallojoukkueita niin Susijengin kuin yleisönkin näkökulmasta, iloitsi päävalmentaja Henrik Dettmann lohkoarvontojen varmistuttua.
Susijengin isännöimän A-lohkon kruununjalokivi on vuoden 2013 Euroopan mestari, hallitseva EM- ja MM-pronssimitalisti Ranska, jota komentaa Lassi Tuovin kanssa SIG Strasbourgia Ranskan Pro A:ssa valmentava Vincent Collet.
– Alkulohkomme on kuin eurooppalainen huippukoripallo pienoiskoossa. Löytyy monenlaisia pelitapoja ja joukkueet ovat kukin omalla tavallaan vaarallisia. Slovenian ja Kreikan olemme onnistuneetkin voittamaan EM-kisatasolla.
Kuuden joukkueen lohkon neljä parhaiten sijoittunutta joukkuetta siirtyy Helsingin EM-alkulohkosta Istanbuliin jatkopeleihin.
Kommentoi Facebookissa