Koronan vaikutusta tämäkin – kotimaisten rikoksentekijöiden osuus asuntomurroissa on kasvanut

Poliisi kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota ovien sekä ikkunoiden lukitukseen ja oikeanlaiseen toimivuuteen.

Poliisi kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota ovien sekä ikkunoiden lukitukseen ja oikeanlaiseen toimivuuteen. (Kuva Fotolia)

Uutena rikosmuotona asuntoihin on yritetty tunkeutua esiintymällä erilaisina tarkastajina.

ASUNTOMURROT Covid-19-pandemian aiheuttaman liikkumisen rajoittamisen johdosta ulkomaisten rikoksentekijöiden tekemät ammattimaiset rikostapahtumat ja -sarjat ovat olleet lukumääräisesti edellisvuosia pienemmät.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella ilmoitettuja asuntomurtoja on tänä vuonna tapahtunut noin sata. Viime vuonna vastaavana aikana Länsi-Uudellamaalla tehtiin 110 asuntomurtoa, ja vuonna 2018 puolestaan 166 asuntomurtoa.

− Vastavuoroisesti on pääteltävissä, että kotimaiset tekijät ovat olleet jonkin verran edellisvuosia aktiivisempia asuntomurtojen tehtailussa. Näistä teoista huomattavan suuri osa tosin on näyttänyt kohdistuvan tekijöiden lähipiiriin, ja ovat olleet niin sanotusti sisäpiirikeikkoja, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Jarkko Enlund.

Juttuvinkki: Huijarit pyrkivät vanhusten asuntoihin esiintyen erilaisina tarkastajina – ”Ilmiö on taas nostanut päätään”

Eräänlaisena uutena asuntoon tunkeutumisen rikosmuotona on tämän vuoden puolella ollut huomattavasti myös erilaisina koronatarkastajina, palovaroitintarkastajina, vesivahinkotarkastajina ja huoltomiehinä esiintyen tehdyt, lähinnä iäkkäämpiin ihmisiin kohdistuneet petos- ja varkausrikokset.

Asuntomurroilta suojautumiseksi Enlund kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota ovien sekä ikkunoiden lukitukseen ja oikeanlaiseen toimivuuteen.

− Katso, että ovet ja ikkunat oikeasti lukittuvat, ja että takalukitusta sekä turvalukkoa käytetään. Lämpimänä vuodenaikana asunnon viilentämisessä tuulettamalla tulee huomioida se, etteivät avonaiset tuuletusikkunat, parvekkeen tai terassin ovet avaa asuntorosvolle vapaata reittiä sisälle asuntoon.

Lue myös: Huoltomies väitti tarkastavansa palovaroittimia – vanhuksen sukulainen ohjasi huijarin ulos

Kommentoi Facebookissa