Koronapandemia ja FIBA tekevät Susijengi-buumille pahaa jälkeä

Takamies Sasu Salin oli Susijengin 2010-luvun menestyksen avainpelaajia.

Takamies Sasu Salin oli Susijengin 2010-luvun menestyksen avainpelaajia. (Kuva AOP)

Susijengi joutunee pelaamaan EM-karsinnat loppuun tyhjille katsomoille. Päätös pelaamisesta tulevana talvena ”kuplissa” on älytön, koska EM-kisat siirrettiin vuoteen 2022 ja karsintojakin olisi voitu siirtää vuodella.

KORIPALLO Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA tiedottaa, että karsinnat vuonna 2022 pelattavaan koripallon miesten EM-turnaukseen viedään loppuun 4–8 joukkueen ”kuplissa”, jotka vastaavat yhtä tai kahta EM-karsintalohkoa. Terveyssyistä joukkueet siis eristetään muista ihmisistä eli todennäköisesti ottelut siis pelataan ilman yleisöä.

FIBA kertoo päätyneensä ratkaisuun EM-karsintojen isäntämaiden kansanterveysasiantuntijoiden kanssa keskusteltuaan ja noudattavansa kuplissa FIBA:n terveysprotokollia. Tähän lukeutuvat virustestaus sekä joukkueiden eristäminen turvalliseen ympäristöön karsintojen isäntäpaikkakunnilla.

– FIBA:n tarjoamat yksityiskohdat ovat tähän mennessä niukat, mutta päätös ei ollut myöskään täysin odottamaton. Jäämme odottamaan lisätietoja mahdollisista karsintakuplista ja keskitymme omalta osaltamme valmistautumaan karsintoihin mahdollisimman hyvin, Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kommentoi tiedotteessa.

Lohkojen isäntäkaupungit jaetaan myöhempänä ajankohtana maantieteellisin perustein. Suomella lienee nykyisissä olosuhteissa hyvä mahdollisuus isännöidä ”kuplaa”, mutta iloa se tuottanee vähän, jos yleisöä ei peleihin päästetä.

Suomen miesten A-maajoukkueen Susijengin piti kohdata seuraavassa EM-karsintaottelussaan Georgia Espoossa 27. marraskuuta. Kolme päivää myöhemmin ohjelmassa olisi ollut vierasottelu Serbiaa vastaan. Helmikuussa 2021 Suomen piti pelata Espoossa Sveitsiä ja vieraissa Georgiaa vastaan.

Koripalloliitolle kotiottelut ovat merkittävä tulonlähde. Susijengin EM-karsintaottelut ovat olleet loppuunmyytyjä, joten tyhjien katsomoiden myötä isoja rahasummia jää siis saamatta, mikä varmasti vaikuttaa Koripalloliiton taloudelliseen tilanteeseen.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Koronapandemian takia EM-kisoja siirrettiin jo aiemmin yhdellä vuodella uuden ajankohdan ollessa elo-syyskuussa 2022. Erikoista on, että FIBA päätti viedä karsinnat loppuun kuplissa, vaikka aikavaraa olisi ollut siirtää karsintapelejä vuodella eteenpäin. Talvella 2021-2022 koronapandemian takia ei kenties olisi enää yleisörajoituksia.

EM-karsintajärjestelmä on jo sinänsä älytön, koska NBA-pelaajat eivät ole käytettävissä, eivätkä Euroliigan pelaajatkaan pääse kaikkiin otteluihin. Suomen kaltaiset pienet koripallomaat tietysti kärsivät moisesta systeemistä.

Järjestelmällä yleisöä heitetään märällä rätillä. Koripallofanit haluaisivat nähdä maajoukkueissa suurimmat tähdet. Nyt esimerkiksi Lauri Markkasella ei ole mahdollisuutta pelata Suomen maajoukkueessa ennen kesää 2022.

Karsintojen vieminen kupliin nykyisellä aikavaralla on sekin yleisön kannalta käsittämätön päätös. Maajoukkuekoripallobrändin rakentaminen ottaa isoja askeleita taaksepäin.

Susijengi selviytyi koripallon EM-turnaukseen 2011-17 neljästi peräkkäin ja pääsi joka kerta alkulohkostaan jatkoon. Lisäksi Susijengi pelasi 2014 MM-kisoissa, kun Koripalloliitto kaivoi kuvetta ja osti kisapaikan isolla rahalla.

Arvoturnausten myötä Susijengin ympärille rakentui fanikulttuuria. Lauri Markkasen menestys NBA:n Chicago Bullsissa nosti koripallon profiilia Suomessa entisestään.

Suomi todennäköisesti selviytyy 2022 EM-kisoihin, mutta sen jälkeen tulevaisuus ei vaikuta valoisalta. Maajoukkueen menestyksessä avainasemassa olleiden maailmanluokan takamiesten Petteri Koposen ja Sasu Salinin korvaajiksi ei toistaiseksi ole näköpiirissä vastaavan tason pelaajia.

FIBA:n päätökset kuplista sekä arvokisakarsintajärjestelmästä vain pahentavat Susijengi-brändin uhkakuvia. 2010-luvulla rakennettu menestystarina uhkaa 2020-luvulla lässähtää pahemman kerran.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomalaisen urheilun rahat pelastettiin vuodeksi – auttavatko nettiblokit?

Kommentoi Facebookissa