Koronapandemia sai kuluttajat tekemään vain tarpeellisia hankintoja – myös säästäminen vähentyi

Noin 30 prosenttia suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä.

Noin 30 prosenttia suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä. (Kuva Fotolia)

Intrumin teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan osa koki syntyneen säästön positiivisena.

TALOUS Intrumin toukokuussa teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan 61 prosenttia suomalaisista kertoi keskittävänsä ostokset vain pakollisiin arkipäivän hankintoihin. Niiden vastaajien keskuudessa, joiden työllisyyteen koronakriisi on vaikuttanut, ostoksensa arkipäivän hankintoihin keskittävien osuus oli vieläkin suurempi, 77 prosenttia.

Samalla kun kulutus on vähentynyt, myös säästäminen näyttää vähentyneen. Jopa 69 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ole tyytyväinen summaan, jonka voi kuukausittain säästää. Puolestaan 40 prosenttia kertoi, ettei säästä lainkaan, luku on kasvanut viime syksystä kolme prosenttiyksikköä. Noin 30 prosenttia sanoi säästävänsä nyt vähemmän kuin ennen koronaa.

Juttuvinkki: Taloushuolet heijastuvat perheen hyvinvointiin – vanhempien yksinäisyydestä aina lasten läksyjen lukemiseen

– Korona on kulutuksen vähentyessä siirtänyt joitakin kotitalouksien hankintoja varmasti myös eteenpäin. Nyt olisi tärkeää saada kulutus kasvamaan ja monipuolistumaan, sillä kysyntä luo työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia. Se auttaa myös niitä, joihin koronakriisin vaikutukset iskevät voimakkaimmin, kuten nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala toteaa.

Iskalan mukaan näyttää siltä, että kolmasosalla rahaa on kertynyt säästöön kulutuksen vähentymisen takia. Se on koettu positiiviseksi, vaikka suurin osa näyttää kuitenkin olevan tyytymättömiä summaan, jonka voivat kuukausittain säästää.

Moni sanoo koronan vaikuttaneen myös asenteisiinsa, mitä tulee ostamiseen ja tuotteiden alkuperän tiedostamiseen. Noin 50 prosenttia vastaajista sanoikin nyt suosivansa paikallisesti tuotettuja tuotteita.

Juttuvinkki: Toimeentulotuen saajien määrä väheni viime vuonna – myönteinen kehitys uhkaa jäädä lyhytaikaiseksi

Kommentoi Facebookissa