Koronapandemia toi jo muutoksia tulevaankin jääkiekkokauteen

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden keväällä 2020 lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

Jääkiekon mestareiden liiga CHL joutuu koronapandemian takia siirtämään kautensa alkua.

JÄÄKIEKKO Jääkiekkokaudet keskeytyivät koronapandemian takia maaliskuussa. Euroopassa kaikkien sarjojen kausi päätettiin keskeyttää lopullisesti Valko-Venäjää lukuun ottamatta. NHL:ssä toivotaan vielä, että kautta voitaisiin jatkaa kesällä.

Koronapandemia vaikuttaa myös kauteen 2020-21. Tiistaina vahvistettiin, että jääkiekon Mestarien Liiga eli CHL pyrkii käynnistämään kautensa vasta 6. lokakuuta.

CHL:n lohkovaihe jätetään tulevalla kaudella väliin. Kausi aloitetaan lokakuussa suoraan pudotuspeleillä 32 joukkueen voimin.

– Champions Hockey League on yleiseurooppalainen sarja, johon osallistuu 13 maata. Se tarkoittaa sitä, että olemme riippuvaisia 13 eri maan hallituksen antamista päätöksistä ja määräyksistä, CHL-pomo Peter Zahner toteaa tiedotteessa.

Tyhjille katsomoille CHL:ää ei tulla pelaamaan.

– Osallistuvien joukkueiden on pystyttävä matkustamaan ja tavoitteemme on, että otteluita pelataan vain, jos meillä on katsojia, Zehner ilmoittaa.

CHL:n kausi päättyy jo talvella, joten sarjassa ehdittiin jakaa viime kaudella mestaruus. Ruotsin jääkiekon mahtiseura Göteborgin Frölunda Indians voitti finaalissa tshekkiläisen Mountfield Hradec Kraloven 3-1. Frölundalle CHL-mestaruus oli jo neljäs.

Suomalaisseuroista CHL:ään osallistuvat ensi kaudella Kärpät, Lukko, Tappara ja Ilves. Mestaruutta SM-liigassa ei jaettu, joten paikat CHL:ään jaettiin runkosarjan neljälle parhaalle joukkueelle.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Leijonat saisi todella kovan olympiajoukkueen – vesittääkö NHL koko jutun?

Kommentoi Facebookissa