Koronarokotteista ei ole ilmennyt yllättäviä haittavaikutuksia – iäkkäiden potilaiden menehtymisiä selvitetään Ruotsissa ja Norjassa

Koronavirusrokotteen arvioidaan suojaavan myös muuntuneen viruskannan aiheuttamalta taudilta.

Koronavirusrokotteen arvioidaan suojaavan myös muuntuneen viruskannan aiheuttamalta taudilta. (Kuva PPSHP)

Suomi saa ensi viikolla toimitusvaikeuksien vuoksi 10 000 rokoteannosta ennakoitua vähemmän.

KORONAVIRUS Suomi saa ensi viikolla odotettua pienemmän toimituksen Pfizer-BioNTechin mRNA-koronavirusrokotteita. Annoksia saadaan Pfizerin toimitusvaikeuksien vuoksi alle 37 000, joka on 10 000 annosta ennakoitua vähemmän. Suomeen on odotettu tammi-helmikuussa keskimäärin 50 000 Pfizer-BioNTechin rokoteannosta viikoittain.

THL kertoo, että muutoksen vuoksi myös osa sairaanhoitopiireistä saa rokotteita ennakoitua vähemmän. Vähennykset kohdistuvat niihin sairaanhoitopiireihin, joihin rokotetta on tilattu eniten. Toimitusvaikeuksien vuoksi näillä alueilla rokotukset tulevat todennäköisesti edistymään alkuperäisiä suunnitelmia hitaammin. Tämä voi aiheuttaa muutoksia ikääntyneiden rokotusten käynnistymiseen ja aikatauluun.

Pfizerin mukaan toimitusvaikeudet johtuvat tuotantokapasiteetin nostoon liittyvistä uudelleenjärjestelyistä. Järjestelyt vähentävät viikoittaisia Euroopan alueen toimitusmääriä useamman viikon ajan. Suomi saa väkilukunsa mukaisesti 1,23 prosenttia Euroopan unionin yhteisesti hankkimista rokotteista. Myös muissa Euroopan maissa toimitukset ovat ensi viikolla ennakoitua pienempiä.

Juttuvinkki: Koko kansan koronarokotukset voivat venyä loppuvuoteen – rokotteiden tuotannoissa ja luvissa viivästyksiä

Suomessa ilmoitetuissa koronarokotteen haittavaikutuksissa ei ole toistaiseksi ilmennyt yllättäviä tietoja. Fimeaan on perjantaihin 15.1. mennessä tullut 32 haittavaikutusilmoitusta ensimmäisenä käyttöön otetusta Pfizer-BioNTechin Comirnaty-rokotteesta.

Ilmoituksissa on raportoitu muun muassa allergisia reaktioita – mukaan lukien anafylaktinen reaktio – rokotuskohdan reaktioita ja rokotusraajan särkyä, lihaskipua, suurentuneita imusolmukkeita sekä pahoinvointia ja huonovointisuutta, nokkosrokkoa, väsymystä ja voimattomuutta, päänsärkyä ja vilunväristyksiä. Nämä ovat rokotteilla yleisesti havaittuja ja odotettuja haittavaikutuksia ja ne on huomioitu myös rokotteen valmisteyhteenvedossa.

Koronarokotteen saaneiden iäkkäiden potilaiden menehtymisiä selvitetään parhaillaan muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa rokotetta saavat ensimmäisten joukossa iäkkäät hoivakotipotilaat, joiden riski menehtyä perussairauksiin lyhyelläkin aikavälillä on suuri.

Suomessa on suositeltu, että saattohoitovaiheessa olevia henkilöitä, joiden aktiivinen hoito on lopetettu, ei rokoteta systemaattisesti. Syynä on, että tällaisille henkilöille väliaikaisen kuumeen tapaiset yleiset haittavaikutukset voivat heikentää henkilön tilaa.

Suomessa rokotukset on aloitettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä sekä ikääntyneiden hoivakotien asukkaista. Rokotusten edetessä ikääntyneisiin on odotettavissa, että ikäryhmän kuolemantapauksia ilmenee myös rokotteen saaneiden ryhmissä ajallisessa yhteydessä rokottamiseen.

Rokote ei suojaa kuolleisuudelta muihin sairauksiin. Menehtyminen rokottamisen jälkeen ei myöskään tarkoita suoraan sitä, että kuolema johtuisi rokottamisesta. Tällä hetkellä Suomen väestötietorekisteriin ei ole kertynyt ilmoituksia koronarokotteen saaneiden kuolemista.

Lue myös: Koronavirustapausten määrä on laskenut – ulkomailta saadut jatkotartunnat kuitenkin lisääntyivät

Kommentoi Facebookissa