Koronavirus keskeytti SM-liigan – parhaat kuitenkin valittiin

Jussi Ahokas valittiin SM-liigan kauden 2019-20 parhaaksi valmentajaksi

Jussi Ahokas valittiin SM-liigan kauden 2019-20 parhaaksi valmentajaksi. (Kuva AOP)

SM-liigan kauden parhaat on valittu. Ulkomaalaispelaajat valloittivat tähdistökentällisen.

JÄÄKIEKKO SM-liigan kausi päättyi koronapandemian takia jo ennen pudotuspelien alkua. Mestaria ei tänä vuonna ratkaistu, mutta kauden parhaat pelaajat ja paras valmentaja valittiin.

Kauden parhaaksi valmentajaksi jääkiekkotoimittajat äänestivät Kouvolan KooKoon Jussi Ahokkaan. Suomen juniorimaajoukkueiden päävalmentajana kaksi MM-kultaa voittanut Ahokas valmensi KooKoon runkosarjassa viidenneksi.

KooKoo oli kauden sensaatiojoukkue, eikä joukkueelta todellakaan odotettu sijoittumista viiden parhaan joukkoon. Vuonna 2016 Liigaan kabinetin kautta nostettu KooKoo oli edellisillä kausillaan päätynyt sijoille 11, 13, 14 ja 13.

Toiseksi valmentajaäänestyksessä sijoittui Ilveksen Jouko Myrrä. Hän nousi Ilveksen päävalmentajaksi viime syksynä Karri Kiven saatua potkut.

Myrrän komennossa Ilves sai turbon päälle ja sijoittui runkosarjassa peräti neljänneksi. Kauden yllättäjät Ilves ja KooKoo olisivat kohdanneet puolivälierissä.

Kolmanneksi valmentajaäänestyksessä sijoittui Lukon Pekka Virta. Hänen komennossaan Lukko sijoittui runkosarjassa pisteissä kolmanneksi ja Liigan ilmoittamassa lopullisessa sarjataulukossa toiseksi.

Lukko oli kevään korvilla kovassa iskussa. Joukkue olisi hyvinkin voinut edetä finaaleihin.

SM-liigan kauden parhaaksi maalivahdiksi äänestettiin Ilveksen Lukas Dostal. Parhaaksi puolustajaksi valittiin KooKoon Matt Caito. Tähdistökentällisen toiseksi puolustajaksi pääsi runkosarjavoittaja Kärppien Jakub Krejcik.

Runkosarjan parhaaksi pelaajaksi valittiin Lukon Justin Danforth, joka on tähdistökentällisen sentteri. Tähdistökentällisen laitahyökkääjät ovat Ilveksen Eemeli Suomi ja JYPin Julius Nättinen.

Laitureiden äänestyksen ykkönen oli 42 ääntä saanut Suomi. Nättisen äänimäärä oli 28.

Liigan tähdistökentällinen kaudella 2019-2020:

Maalivahti: Lukas Dostal
Puolustajat: Matt Caito, Jakub Krejcik
Hyökkääjät: Eemeli Suomi, Justin Danforth, Julius Nättinen

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Aliarvostettu suurmies vei Leijonat mitaleille – jäi MM95-huuman varjoon

Kommentoi Facebookissa