Koronavirus pidentää Susijengi-buumin taukoa – Lauri Markkanenkin pitkään poissa

Susijengin seuraavana haasteena on selviytyä mukaan 2022 EM-kisoihin.

Susijengin seuraavana haasteena on selviytyä mukaan 2022 EM-kisoihin. (Kuva AOP)

Koripallon miesten EM-turnaus siirtyi vuodella ja pelataan vasta 2022. EM-karsinnat jatkuvat ensi marraskuussa alkuperäisen ohjelman mukaisesti.

KORIPALLO Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA tiedotti torstaina odotetun uutisen koripallon miesten EM-turnauksen siirtämisestä vuodella eteenpäin. EM-turnaus piti seuraavan kerran järjestää loppukesästä 2021, mutta nyt turnauksen uudeksi ajankohdaksi on päätetty 1.-18. syyskuuta 2022.

Tokion olympiakisoja siirrettiin koronapandemian takia vuodella eteenpäin kesään 2021. EM-turnaus olisi alkanut vain muutamaa viikkoa olympialaisten jälkeen. Parhaat pelaajat olisivat tuskin jaksaneet pelata EM-turnausta heti olympiaturnauksen perään, kun rankkaan seurajoukkuekauteenkin pitäisi säästää energiaa.

EM-karsintojen aikataulua ei kuitenkaan muutettu. Suomen maajoukkue Susijengi pelaa kaksi seuraavaa EM-karsintaotteluaan marraskuussa 2020 ja kaksi viimeistä otteluaan helmikuussa 2021. Viimeisten EM-karsintapelien ja itse EM-turnauksen välillä taukoa on massiiviset puolitoista vuotta, joskin siinä välissä pelattaneen karsintoja 2023 järjestettäviin MM-kisoihin.

Todennäköisesti Suomi saavuttaa EM-kisapaikan. Susijengi voitti EM-karsintapelissään helmikuussa Sveitsin ja kisapaikkaan riittänee voitto Sveitsistä toisessa karsintaottelussa, joka pelataan Espoossa vuoden 2021 helmikuussa.

Vuosien 2011-17 välillä Susijengi pelasi peräti viisi arvoturnausta oltuaan mukana EM-kisoissa 2011, 2013, 2015 ja 2017 sekä MM-turnauksessa 2014. Susijengin ympärille syttyi iso buumi.

FIBA päätti harventaa EM-turnausten väliä kahdesta vuodesta neljään vuoteen. Nyt väliä kahdelle arvoturnaukselle tulee viisi vuotta ja Susijengi-tuote tietysti kärsii, kun ei pääse kunnolla esille. EM-karsinta- ja MM-karsintapelit eivät riitä suuremman buumin sytyttämiseen.

Chicago Bullsin NBA-tähdelle Lauri Markkasellekin on tulossa pitkä tauko maajoukkuepeleistä. Markkanen ei voi osallistua arvoturnauskarsintoihin NBA-velvoitteidensa takia. Hän pääsee Susijengi-paitaan vasta kesällä 2022, jos on pelikunnossa ja Suomi on EM-kisoissa mukana.

Maajoukkueen pelintekijä Petteri Koponen on 2022 jo 34-vuotias. Koposen tasoista pelintekijää ei ihan heti ole Suomen juniorituotannosta tulossa esiin, joten lupaavalta Susijengin kehitys ei vaikuta.

Mutta parissa vuodessa voi tulla tietysti yllättäviä käänteitä. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann tykkää korostaa, että suomalaiseen peruspessimismiin kuuluu kaikkien mörköjen kutsuminen esille.

Se on fakta, että ilman positiivista ajattelua Susijengi ei olisi korisbuumia Suomeen luonut.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Erikoinen yleisurheilukesä – MM- ja EM-kisat molemmat kuukauden sisään

Kommentoi Facebookissa