Koronavirus uhkaa jääkiekon MM-kisoja – olisi katastrofi myös MTV:lle

Maailmanmestaruus sai suomalaiset juhlimaan kisakatsomoissa sekä kaupunkien toreilla.

Maailmanmestaruus sai suomalaiset juhlimaan kisakatsomoissa sekä kaupunkien toreilla. (Kuva AOP)

Jääkiekon MM-kisat saattavat peruuntua koronaviruksen takia. Päätös kisojen kohtalosta tehtäneen maaliskuun aikana.

JÄÄKIEKKO Kiinassa puhjennut koronavirusepidemia rehottaa nyt Euroopassa. Italiassa on todettu jo noin 1700 tartuntaa ja 34 ihmistä on siellä menehtynyt viruksen seurauksena. Tartuntatapauksia on todettu lähes kaikissa Euroopan maissa.

Koronaviruksen myötä massatapahtumia, kuten konsertteja ja urheilutapahtumia on Euroopassa jo peruttu. Italian naapurimaassa Sveitsissä olisi määrä järjestää jääkiekon MM-kisat 8.-24. toukokuuta, mutta on mahdollista, että tapahtuma perutaan. Sveitsissä oli maanantaihin mennessä todettu 27 koronavirustartuntaa.

Sveitsissä päätettiin jo, ettei yli 1000 katsojan massatapahtumia toistaiseksi järjestetä. Maan jääkiekkoliigan pelejä on jo pelattu tyhjille katsomoille.

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel kertoo Blick-lehdelle IIHF:n odottavan maaliskuun 15. päivään saakka ja tekevän sitten ratkaisuja MM-kisojen kohtalosta. Kahden viikon aikana saadaan lisätietoa koronavirustilanteen kehittymisestä kevättä ajatellen.

Alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekon MM-kisat olisi määrä järjestää Yhdysvalloissa 16.-26. huhtikuuta. Se turnaus mahdollisesti perutaan. Peruuntumassa ovat myös alle 18-vuotiaiden alemman sarjatason turnaukset, joista yksi olisi määrä pelata Italian Asiagossa huhtikuun puolivälissä.

Faselin mukaan miesten MM-turnausta ei ainakaan pelata tyhjille katsomoille. Sitä vaihtoehtoa ei tulla edes harkitsemaan.

Kansainväliselle Jääkiekkoliitolle MM-turnauksen peruminen olisi tietenkin valtava takaisku. Onhan MM-turnaus merkittävä rahasampo, jonka tuotoilla rahoitetaan naisten, miesten ja nuorten alemman sarjatason MM-turnausten järjestämistä sekä jääkiekkoilun olosuhteiden parantamista pienemmissä kiekkomaissa.

Suomessakin oltaisiin toukokuussa uudessa tilanteessa. MM-jääkiekko on järjestetty vuosittain keväästä 1989 lähtien ja siitä on kehittynyt Suomessa eräänlainen puolivirallinen kevätperinne. Nyt miljoonan tv-katsojan rajoja keväästä toiseen rikkonut tapahtuma jäisi väliin.

Erityisen paha takaisku MM-jääkiekon peruuntuminen olisi turnauksen tv-oikeudet Suomessa omistavalle MTV:lle. Onhan jääkiekon MM-turnaus MTV:lle merkittävä panostus niin taloudellisesti kuin imagollisestikin. Miljoonakatojaluvut jäisivät MTV:n kanavilla toteutumatta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokereiden mystinen maalivahtitilanne jatkuu – Stanley Cup-voittaja torjui nyt murskavoiton

Kommentoi Facebookissa