KORONAVIRUS Uusien koronavirustapausten määrät Suomessa ovat hiljakseen vähentyneet jo neljättä viikkoa. THL kertoo, että viime viikolla uusia koronavirustapauksia todettiin yhteensä 3 119, mikä oli noin 750 tapausta vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 3 887.
Koronavirustestejä tehtiin noin 30 prosenttia vähemmän kuin edellisellä viikolla. Testimäärien väheneminen saattaa olla osasyy siihen, että todettuja tapauksia on vähemmän kuin ennen. Positiivisten testien osuus oli noin 2,6 prosenttia.
Todetuista tartunnoista viisi prosenttia oli peräisin ulkomailta ja yksi prosentti näistä tartunnoista seuranneita jatkotartuntoja. Karanteeniin asetettiin 9 364 henkilöä, lähes 2 500 henkilöä vähemmän kuin edeltävällä viikolla.
Yli 12 vuotta täyttäneessä väestössä 83 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja 65 prosenttia täyden rokotussarjan. Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana tartuntoja on ilmaantunut suhteellisesti eniten rokottamattomien, 20–49-vuotiaiden henkilöiden keskuudessa, noin 345-375 tapausta 100 000 henkilöä kohden 14 vuorokaudessa.
Sen sijaan täyden rokotussarjan saaneilla tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä ilmaantunut hyvin vähän, ja ensimmäisen annoksen saaneillakin ilmaantuvuus oli alle puolet rokottamattomien ilmaantuvuudesta.
Erikoissairaanhoidon kuormitus kokonaisuudessaan on pysynyt viimeisten viikkojen aikana vakaana. Teho-osastoilla potilasmäärä on kuitenkin viime viikon aikana kasvanut. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia.
Kesästä 2021 alkaen aiempaa suurempi osa tehohoitoa tarvinneista koronaviruspotilaista on ollut vailla merkittäviä pitkäaikaissairauksia, mutta pääosin rokottamattomia tai vain ensimmäisen rokotusannoksen saaneita.
Koronapotilaita oli sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan 15.9. yhteensä 95, joista perusterveydenhuollon osastoilla 16, erikoissairaanhoidon osastoilla 50, ja teho-osastoilla 29 potilasta. Tautiin liittyviä kuolemia oli ilmoitettu yhteensä 1 051.
Kommentoi Facebookissa