Kotimaista varhaisperunaa on jo tarjolla kattavasti – älä tyydy vain ruotsalaiseen uuteen perunaan

Kotimaista varhaisperunaa on nyt tarjolla, tässä perunanviljelyä Hiekkoin tilalla.

Kotimaista varhaisperunaa on nyt tarjolla, tässä perunanviljelyä Hiekkoin tilalla. (Kuva MTK)

Joka päivä rannikolta ja saaristosta lähtee kymmeniä tonneja uutta tuoretta perunaa kohti markkinoita.

RUOKA Varhaisperunakausi alkoi tänä vuonna erityisen varhain. Jo ennen toukokuun loppua kotimaista varhaisperunaa oli tarjolla, ja perunamäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa kesäkuussa. Useissa kaupoissa onkin näkynyt kotimaista varhaisperunaa tarjolla ulkomaisen perunan rinnalla.

Osassa kaupoissa on kuitenkin tarjolla vain ruotsalaista uutta perunaa, vaikka kotimainen varhaisperunatarjonta on jo viikon riittänyt kattamaan kulutuksen.

– Tilanne on viljelijöistä hämmentävä, toteaa Naantalin Merimaskussa varhaisperunaa viljelevä Jukka Sariola.

Sariolan tunnot edustavat koko tuotantosektoria, koska hän on myös MTK-Varsinais-Suomen varhaisperunatoimikunnan puheenjohtaja. Koko maan varhaisperunoista Varsinais-Suomessa tuotetaan yli 70 prosenttia.

– Joka päivä rannikolta ja saaristosta lähtee kymmeniä tonneja uutta tuoretta perunaa kohti markkinoita, joten saatavuudesta asia ei ole enää kiinni, Sariola painottaa.

Kuluttajan kannattaa nyt kysyä kauppiaaltaan kotimaisen varhaisperunan perään. Kotimaisen varhaisperunan tuotantotavat ovat todennettavissa ja laatujärjestelmien mukaan sertifioidut. Silloin kuluttaja voi olla varma, että tuotantoketju on avoin ja läpinäkyvä pellolta kauppaan.

Lue myös: Keittiömestari paljastaa kesän parhaat kalaherkkureseptinsä – ”Savukalaa ja lehtipinaattia, taivaallista!”

Kommentoi Facebookissa