FORMULA 1 Viime sunnuntaina ajettu Formula ykkösten Kanadan osakilpailu toi ison tahran sarjan julkisuuskuvalle. Sebastian Vettelin ”liikenteen vaarantamisesta” saama viiden sekunnin aikasakko toi voiton toisena maaliin ajaneelle Lewis Hamiltonille.
Tuomaristo toimi kenties sääntöjen mukaisesti, mutta päätös soti kilpa-autoilun perusperiaatteita vastaan. Autourheilun viehätyshän perustuu vaaratilanteisiin.
Vietnamin sodasta kertovassa legendaarisessa Ilmestyskirja Nyt -elokuvassa päähenkilö kapteeni Willard filosofoi, että ”tappamisesta rankaiseminen täällä on sama asia, kuin ylinopeussakko Indianapolisin ajoissa”. Vettelin syyttäminen vaaratilanteen aiheuttamisesta kapealla Montrealin radalla, jossa seinät ovat lähellä, on vastaavanlainen paradoksi.
Ferrari näkee Vettelin kisan moraalisena voittajana. Kisan jälkeen Ferrari seurasi vanhaa perinnettään ja veti Maranellon tehtaan edustalla voittolippunsa salkoon Italian lipun kanssa. Sosiaalisessa mediassa Ferrarille on sadellut tukea.
Ferrarin asennetta ymmärretään kilpailijankin leirissä. Mercedeksen moottoriurheilujohtaja Toto Wolff myönsi, että olisi itsekin ollut raivoissaan, jos olisi menettänyt voiton vastaavalla tavalla. Wolff arvioi tuomariston toimineen sääntöjen mukaan, mutta ilmoitti olevansa valmis muuttamaan sääntöjä.
Vettel vuodatti lehdistötilaisuudessa, ettei F1 ole tällä hetkellä se urheilulaji, johon lapsena rakastui. Kuljettajia rangaistaan vaaratilanteiden aiheuttamisesta. ”Vaarallisista ohituksistakin” sakotetaan.
Kansainvälinen Autoliitto FIA ja Formula ykkösten kaupallinen omistaja Liberty Media ovat kovan paineen alla. Formula ykkösten viihdearvo on autojen kilpailukyvyn suurten erojen takia muutenkin matalalla.
Valtaosa kauden kisoista ovat umpitylsiä. Kun kärkikuljettajat eivät saa edes ajaa kunnolla kilpaa, tai tulosluettelo ei määräydy maaliintulojärjestyksessä, ei ole ihme, jos kiinnostus F1-sarjaa kohtaa romahtaa.
Sääntömuutoksia tuomaripäätösten suhteen on mahdollista tehdä nopeallakin aikataululla. Tosin päätökset edellyttävät talleilta yksimielisyyttä, mutta tarvittaessa sitä varmasti löytyy, jos leipä uhkaa loppua.
Kisojen viihdearvoa on mahdollista parantaa 2021 tallien nykyisen osanottajasopimuksen päättyessä. On kuitenkin toinen juttu, löytyykö talleilta avarampaa ajattelukykyä sarjan yleisen edun parantamiseen.
Päätöksenteko on vaikeaa, koska tallit ajattelevat vain omaa etuaan. Siksi F1:ssä suuret pysyvät suurina ja pienet pieninä. Epätasaisia kilpailuja nähtäneen kauden 2020 jälkeenkin.
Autoteollisuus on 2020-luvulla merkittävien muutosten kourissa. Sähköautojen kehittelyyn panostetaan yhä enemmän, mikä voi tehdä isoja lovia F1-sarjan rahoittamiseen. Jos F1 ei osaa muuttua itse, saattaa se pian taistella jopa olemassaolostaan.
Itsensä sarja voi pelastaa vain parantamalla imagoaan. Naurettavista tuomaripäätöksistä tulisi päästä eroon jo seuraavassa kilpailussa Ranskan Paul Ricardilla. Sen jälkeen olisi syytä kuunnella yleisöä, millaista kilvanajoa nähdään.
Viime kädessähän F1:n rahat tulevat yleisöltä, joka autonvalmistajienkin toiminnan rahoittaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kanadan F1-kilpailu lässähti tuomarifarssiin – Sebastian Vettel poltti päreensä
Kommentoi Facebookissa