Koulujen päättäjäisiä vietetään pääosin aurinkoisessa säässä – ajoittain sateista ja tuulista

Kesäkuu alkaa monin paikoin aurinkoisessa säässä, lämpötila on ylimmillään maan eteläosassa.

Kesäkuu alkaa monin paikoin aurinkoisessa säässä, lämpötila on ylimmillään maan eteläosassa. (Kuvituskuva Fotolia)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on päättäjäisviikonloppuna monin paikoin aurinkoinen.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan koulujen päättäjäisiä vietetään lauantaina monin paikoin aurinkoisessa säässä. Pilvisyys on runsaampaa lähinnä Lapissa, jossa saadaan paikoin sadekuuroja. Lauantaina illalla lännestä saapuu sadealue maan etelä- ja keskiosaan.

Lämpötila on ylimmillään lauantaina maan eteläosassa 17‒19 astetta, maan keskiosassa 14‒16 astetta ja maan pohjoisosassa 8‒13 astetta. Sunnuntain vastaisena yönä lämpötila laskee maan etelä- ja keskiosassa 6 ja 10 asteen välille, pohjoisosassa puolestaan nollan ja +5 asteen välille.

Vielä helatorstaina ja perjantaina sää on tuulinen etenkin maan pohjoisosassa, missä tuulenpuuskat voivat aiheuttaa paikoin vahinkoa. Perjantain vastaisena yönä ja perjantaina päivällä Suomen yli kulkee sadealue itään.

Lue myös: Sääprofeetta lupaa tulevan kesän olevan vuosikymmenen parhaimpia – ”Nättiä keliä riittää läpi kesän”

Kommentoi Facebookissa